Pekka Haavisto kertoo tarinan, jonka sankari on hän itse. Sivurooleissa ovat YK, Punainen Risti ja sissijohtaja Khalil Ibrahim.

Vuonna 2007 Pekka Haavisto oli palannut YK:n ja EU:n sovittelutehtävistä Suomeen. Hän istui pitkästyneenä työhuoneessaan ja surffaili netissä, kun huomasi uutisen: Sudanin Kordofanissa oli hyökätty Kiinan omistamalle öljykentälle ja kaksi ihmistä oli kidnapattu.

”Mietin, että kukahan sinne oli hyökännyt, olisiko se joku mun kavereistani. Soitin Khalil Ibrahimille ja kysyin, että olitko se sinä joka hyökkäsit. Hartaana muslimina Khalil puhuu aina totta, joten hän sanoi, että kyllä. Se olin minä.”

Haaviston yleisö on myyty. Se haluaa tietää heti, kuinka tarina päättyy. Mutta Haavisto ei pilaa tätä.

Hän pitkittää kertomustaan ja esittää kuulijoilleen koko keskustelun.

”Sitten mä kysyin, minkä takia sä sinne hyökkäsit.”

”Hän sanoi, että sen takia, kun kiinalaiset tukee tätä Sudanin hallitusta ja nyt pannaan loppu tälle kiinalaiselle öljyhommalle.”

”Kysyin, oletko sinä ajatellut, että laajennat Darfurin kriisiä Kordofaniin ja olet kidnapannut kaksi siviiliä, joilla ei ole konfliktin kanssa mitään tekemistä. Ja kolmanneksi mä luulen, että tää on sun uskonnon vastaista.”

”Khalil istui teltassaan satelliittipuhelimensa kanssa ja sanoi, että kiinnostavia argumentteja. Anna Pekka mä soitan sulle huomenna. Seuraavana päivänä puhelin soi. Khalil sanoi, että joo-o, kyllä sä olit oikeassa, tule hakemaan nämä panttivangit pois.”

On elokuun 2011 loppu. Haavisto kertoo tarinaansa Kiasman terassilla. Tämän piti olla ARS 11 -näyttelyyn liittyvä keskustelutuokio Afrikasta, mutta viimeistään nyt se on muuttunut vaalitilaisuudeksi. Kiasman terassille on kokoontunut paljon Haaviston tuttavia ja tukijoita. Eräs toi Berliinin-tuliaisen: kuplavolkkarin mallisen suklaakonvehdin. Toiselta Pekka sai itse kudotut villasukat. Mutta hys, tarina jatkuu vielä.

”Vastasin Khalilille, ettei mulla ole yhtään helikopteria ja olen muutenkin täällä Helsingissä. Käykö, että YK hakee ne pois?”

”Khalil sanoi mutristellen, että no joo, ei hän ole koskaan YK:sta tykännyt, mutta olkoon menneeksi.”

YK:n UNMIS-operaatio Khartumissa ei kuitenkaan halunnut sotkeutua asiaan, koska heillä on jo ”muutenkin vaikeaa”. Niinpä Haavisto soitti ystävälleen Geneveen, Kansainvälisen Punaisen Ristin pääsihteerille Markku Niskalalle. Puolessa tunnissa Niskala järjesti Sudanin Punaisesta Puolikuusta helikopterin, jolla panttivangit noudettiin.

”Parin päivän päästä netissä oli uutinen, että kaksi panttivankia vapautettu Kordofanissa.”

Naurua. Taputuksia. Kannustushuutoja. Meidän Pekka!

Pekka Haavisto on maineeltaan suomalaisista poliitikoista puhtoisimpia, mutta yhdelläkään hänen kollegallaan ei ole yhtä pahoja kavereita. Kehittyvien maakuntien Suomea ja Nova Groupia on syytetty monesta, muttei sentään ihmiskaappauksista. Ja on tarinalla myös opetus. Asioihin voi vaikuttaa, ihmisille voi sanoa mitä ajattelee ja myös kriisin keskellä kannattaa toimia, Pekka Haavisto ynnää. Yes. We. Can. Voisiko tässä olla Suomen seuraava presidentti?

*

On hyvin epätodennäköistä, että Pekka Haavistosta tulisi ensi maaliskuussa Suomen tasavallan 12. presidentti. Haavisto on toki likeable. Hänestä on helppo pitää, on ollut aina. Haavisto pääsi eduskuntaan 1987 Yleisradion suuren vaalikeskustelun ansiosta. Noissa vaaleissa suurelle yleisölle entuudestaan tuntematon Haavisto sai ennakkoon vain 46 ääntä. Varsinaisena äänestyspäivänä niitä tuli yli 3 000.

On helppo ennakoida, että tulevissa presidentinvaaleissa kaukalon laidat rytisevät kuin Jokerien ja HIFK:n paikallisotteluissa. Ihme on, jos Niinistön tai Lipposen hanskat eivät jossain vaiheessa tipu jäähän, kun he tarpeeksi kauan kuuntelevat Soinin ja Väyrysen eurokritiikkiä. Tuosta kahinasta Haavisto pysyttelee kaukana.

Jos presidentinvaaleissa äänestettäisiin vähiten vastenmielistä ehdokasta, Haavisto todennäköisesti voittaisi vaalit. Toisaalta Haavistossa ei ole Sauli Niinistön tai Paavo Lipposen ynseää karismaa, eikä hän ole Timo Soinin kaltainen kansanvillitsijä. Olemukseltaan hän muistuttaa enemmän virkamiestä kuin poliitikkoa, mielikuva on neutraali. Ei hiilineutraali, sillä Iltalehden mukaan hän on eduskunnan taksi­suharien kuningas. Haavistolla ei ole omaa autoa, tai on hänellä ”kesäkupla”, kuten volkkariharrastajalle sopii.

Luonteeltaan Haavisto on sovitteleva. Hän oli vihreiden ensimmäinen ministeri ja toimi Lipposen ensimmäisen hallituksen ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä. Myöhemmin sovittelukykyä on testattu, kun hän on toiminut kriisialueilla YK:n ympäristöohjelman UNEP:n palveluksessa ja neuvotellut Darfurin rauhansopimuksesta EU:n Sudanin-erityisedustajana. Näistä Haavisto puhuu mielellään ja saa itsensä kuulostamaan Harrison Fordin esittämältä arkeologian professorilta tai Amerikan presidentiltä, josta kuoriutuu velmu toimintasankari.

Presidentinvaalit käydään vain kymmenen kuukautta eduskuntavaalien jälkeen, tilanteessa, jossa populismin nousu Suomessa on ollut suurinta sitten 1930-luvun. Haavisto sanoo itse, että hänelle vaalien teema on ”taisteleva humanismi”. Juhlallinen termi on Lauri Viljasen vuonna 1936 julkaistun esseekokoelman nimi. Kirjan esseissä humanistiset ajattelijat nostetaan taistelijoiksi, jotka ovat käyneet kukin omalla ajallaan sotaa pikkuporvallisuutta, moralismia ja järjen orjuuttamista vastaan. Pekka Haavisto itse määrittelee taistelevan humanisminsa kehotuksen kautta: niiden, jotka puolustavat humaania tasa-arvoa, on nostettava päänsä ja sanottava mielipiteensä.

Kauniita ajatuksia, joilla ei välttämättä ole edellytyksiä versoa nykyisessä kylmässä asenneilmastossa.

*

Pekka Haavisto, millainen tunnelma sinusta Suomessa on nyt?
”Ehkä yllättynyt. Kesällä ja syksyllä monet ovat tarttuneet hihaan ja sanoneet, että hei, ei Suomi tällainen ole. Suomea on pidetty kansainvälisenä, koulutusta ja osaamista arvostavana maana, ja yhtäkkiä ihan muut asiat korostuvat: vihamielisyys, ulkomaalaisvastaisuus ja se, että maailma halutaan nähdä uhkana, ei mahdollisuutena.”

Onko kansainvälinen Suomi vain eliitin luoma kupla?
”Ei se kupla ollut, Suomella on ollut toisen maailmansodan jälkeen voimakas haku lännen instituutioihin. Samalla on ollut hyvät suhteet itänaapuriin. On osattu tulla toimeen kaikkien kanssa. Mutta se, kuinka moni ei näe tätä itsestään selvänä ja hyvänä, on ollut yllätys. Näihin teemoihin liittyvä vihapuheen ja kyynisyyden määrä on murskaava, ja kyllä se varmaan heijastaa aitoja arvoja ja asenteita. Meillä sanotaan usein, että kyllä maailmaan puhetta mahtuu. Breivikin Norjassa tekemän joukkomurhan jälkeen on alettu kiinnittää huomiota siihen, että vihapuheilla ja vihateoilla on yhteys. Kun Ruotsissa puhutaan demokratiasta, ihmisarvosta ja solidaarisuudesta, sanoilla on painoarvoa. Ihmiset vielä uskovat niihin. Meillä sanojen inflaatio on kovempi. Olen ajatellut, että meillä on nyt bahtinilaista karnevalismia. Nyt on Sinuhe egyptiläisestäkin tuttu väärän kuninkaan päivä, ja se voi olla pitkä. Käännetään asiat toisinpäin, ja katsotaan, mitä siitä seuraa.”

Tarvitaanko nyt vahvaa johtajaa?
”Tarvitaan vahvoja kansalaisia, jotka puolustavat demokratiaa. Ei me varmaankaan uutta Kekkosta tarvita. Presidentin tulee olla aktiivinen toimija ja keskustelija, jonka sanoilla on painoarvoa, ei hän voi mitään tyhjänpäiväisyyksiäkään ladella.”

Kuinka presidentti Halonen on tässä toisella kaudellaan onnistunut?
”Olen ollut toisen kierroksen vaaleissa Halosen kannalla. Mutta hän meni viime vaalien jälkeen siilipuolustukseen. Ne näyttivät aiheuttavan hänessä reaktion, että puolet kansasta on häntä vastaan. Ehkä on ollut myös hallituksia, jotka eivät ole olleet hänelle mieluisia, mikä on saanut hänet näyttäytymään puoluepoliittisena presidenttinä. Se ei ole hyvä rooli. Hän ei ole käyttänyt kaikkia vaikutusmahdollisuuksiaan. Kansainvälisissä kysymyksissä ja YK:ssa voisimme olla paljon aktiivisempia.”

Suomi pyrkii saamaan YK:n turvaneuvostosta vaihtuvan jäsenen paikan. Muuttaisiko se mitään?
”Silloin pitäisi olla mielipiteitä. Suomella on ollut pysyvä YK-ohje, että ollaan samaa mieltä EU:n kanssa, ja EU ei välttämättä saa mielipidettä aikaiseksi, kuten kävi viimeksi Palestiina-asiassa. Samaan aikaan kun käydään turvaneuvostokampanjaa, meidän edustustoja vähennetään. En osaa nähdä huonompaa politiikkaa. Me voitaisiin keventää niitä samaan tapaan kuin pohjoismaiset kollegat: vuokrataan hotellihuone, laitetaan Suomen lippu tarralla oveen ja niin meillä olisi yhden hengen lähetystö. Ei tarvita prameita residenssejä, kokkeja ja autonkuljettajia, mutta läsnä pitää olla ja nimenomaan kriisialueilla, jos haluaa olla välttämättömän informaation piirissä.”

Tulisiko EU:ta kehittää liittovaltion suuntaan?
”Jos mitään ei tehdä, valtiot lähtevät eriytymään ja suojaamaan itseään markkinoiden epävarmuutta vastaan. Toivon, että yhteinen vaihtoehto säilyy. Olen itse pettynyt, ettei Lissabonin sopimus tuonutkaan dynaamista vaihdetta EU:hun. Silloin kun presidentiksi valittiin [Herman] Van Rompuy, kaikki kunnia hänelle, mulle tuli olo, että haluavatko jotkut tehdä tarkoituksella heikon Euroopan unionin, ja valitettavasti se on aika heikkona esiintynyt. Van Rompuy kirjoittaa kyllä hyviä haikuja.”

Oliko Kreikka-vakuuksien vaatiminen järkevää politiikkaa?
”Meiltä ehkä ensimmäisenä loppui usko, että Kreikka pystyy hoitamaan omia asioitaan, ja siinä epäilyssä on paljon realismia. Mä luulen, että se on sopinut muillekin, että on tämmöinen pieni maa, joka ei heiluta markkinoita ja joka sanoo ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita. Tämä on roolipeli, jossa Suomen ja Kataisen osana on ollut olla se bad guy. Voit olla siinä roolissa, kun olet hoitanut omat hommasi suht hyvin.”

On arveltu, että se rooli tuli Suomelle kalliiksi.
”Kaikilla mailla tässä Eurooppa-kuviossa on omia kommervenkkejä, eikä musta ole hirveän paha kommervenkki sanoa, että näillä suunnitelmilla tämä asia ei toimi. Mutta totta kai on niin, että jos joskus tarvitaan apua niiltä mailta, joita nyt kurmuutetaan, se apu on varmaan aika vähäistä. Tämä on demokratia: hallituksella on Suomessa eduskunta, jolle raportoida. Ihmiset ovat äänestäneet vaaleissa, miten näihin Kreikan lainoihin suhtaudutaan.”

Hallituksen kädet sidottiin vakuuskysymykseen, vaikka perussuomalaiset ovat oppositiossa?
”Se on sidottu sen keskustelun kautta, jota vaaleissa on käyty. Perus­suomalaiset ovat siinä edustaneet yhtä ääripäätä, mutta euromaiden talouskritiikkiä on ollut paljon eri tavalla sanottuna. Vakuudet olivat demarien vaalilupaus, ja sen he halusivat täyttää.”

*

Kiasman terassilla kertomasi tarina on hieno, mutta onko sovittelijana todella noin helppoa, että vain soitetaan sissijohtajalle?
”Eihän se helppoa ole, ja pääsääntöisesti asiat ei lähde luistamaan. Mulla on ollut muutama samanlainen eye opener. Eräs tapahtui El Fashrissa Darfurissa. Olimme menossa tapaamaan yhtä sissipäällikköä helikopterilla. Aamulla Afrikan unionin paikallinen edustaja sanoi, etteivät he voi antaa lentolupaa, koska reitillä on kuuden sissipäällikön joukkoja, ja ne voi ampua maasta. Mä sitten soitin niille, ja ne oli puhelimessa, että yes yes mister Haavisto, of course you can fly, we are not going to shoot you. Afrikan unionin tyypit oli hämmentyneitä, että luotatsä näihin. Aina ollaan yllättyneitä, että mitä, voisiko niiden kanssa puhua? Mun lähestymiskulma on ollut aina se, että puhutaan kaikille.”

Onko ollut tilanteita, joissa olet tuntenut vastenmielisyyttä neuvottelukumppaneita kohtaan, joukossahan on mahdollisia sotarikollisia?
”Joku sanoo, että opettajan homma on haastavaa, kun on luokka oppilaita, joista toiset on mukavia ja toiset mälsiä, mutta kaikkia on kohdeltava samoin. Voi olla, että rauhanprosessissa on sama. Olisihan se helpompaa jättää ne ikävät tyypit penkalle, mutta silloin ei tule rauhaa.”

Pitäisikö presidentin pitää ihmisoikeuksia paremmin esillä, myös esimerkiksi Venäjän ja Kiinan suhteen?
”Meidän helmasynti kylmän sodan aikaan oli se, että me valikoitiin, millä alueilla oltiin ihmisoikeuskysymyksissä aktiivisia, missä ei. EU:lle ja Suomelle sopii hyvin, että ollaan tasapuolisia. Jos on ongelmia Venäjällä tai Kiinassa, puututaan niihin, mutta puututaan myös Yhdysvaltojen Guantánamo Bayhin ja kaikkien suurvaltojen ihmisoikeusriskeihin samalla tavalla. Loppujen lopuksi maa saa arvostuksen johdonmukaisuudesta. Toinen vaihtoehto on se, ettei puututtaisi ollenkaan, kun se on hankala ja epämääräinen alue, ja voi joutua diplomaattisiin vaikeuksiin. Ja olisihan voitu aikanaan tehdä kaikki Egyptissä niin että miellytetään Mubarakia, mutta sitten maailma muuttuu.”

Presidenttinä arvostaisit enemmän ihmisoikeus- kuin kauppapolitiikkaa?
”Kauppapolitiikka ei ole kestävää, jos ihmisoikeuksia ja ympäristöasioita ei oteta huomioon. Mä näen ihmisoikeudet laajasti, siihen kuuluu myös työelämäjuttuja. Jos jostain olen perussuomalaisten [Matti] Putkosen kanssa samaa mieltä, niin siitä, että jos työelämän ja ympäristön pelisäännöt saadaan kuntoon maailmalla, parantaa se suhteellisesti suomalaisen työn kannattavuutta.”

Voisit kuitenkin vetää vienninedistämismatkoja Venäjälle tai Kiinaan?
”Tottakai. Olen niitä vetänytkin, esimerkiksi Vietnamiin ja moniin Afrikan maihin. Vietnamin ulkoministerille sanoin, että olisi hyvä, jos teillä olisi täällä monipuoluejärjestelmä. Huomasin, miten lähettilään otsalle hikikarpalot virtasivat. Ulkoministeri vastasi: tehdäänkö diili ensin kaksipuoluejärjestelmästä – kommunistit ja vihreät. Nauroimme.”

Sanoit Suomen Kuvalehden haastattelussa, että somalipakolaisia on parasta auttaa Somalian pakolaisleirillä. Tulisiko Suomen pidättäytyä pakolaisten ottamisesta?
”Pitäisi nähdä, että autettavien enemmistö on näissä leireissä. Siellä on kymmeniä tuhansia ihmisiä hädässä. Olen nähnyt itse Darfurissa, että pienikin apu, joku perhanan pressu tai kanisteri, tuo fiiliksen, että joku välittää. Ei me voida ajatella, että olisi ratkaisu saada nämä ihmiset turvaan tänne. Jotkut konfliktit ovat niin vaikeita, että ihmiset jumiutuvat leireille vuosiksi ilman toivoa. Näiltä leireiltä voidaan mun mielestä ottaa kiintiöpakolaisia myös Suomeen YK:n systeemin mukaisesti. Määrä voisi olla nykyistä isompikin. Tiedämme näiden ihmisten taustat ja avun tarpeen. Jos Suomeen itse hakeutuu alaikäinen lapsi Somaliasta, mistä me löydämme viranomaisen, joka oikeasti tietää, millaisista oloista se lapsi on kotoisin ja mikä on se motiivi?”

Miten sitten näihin spontaanipakolaisiin tulisi suhtautua?
”Jos mä olen nyt rehellinen, niin monen henki ja turvallisuus ei ole sillä tavalla uhattuna, että tarvitsisi tulla Eurooppaan. Jos tullaan taloudellisista syistä etsimään toimeentuloa, pitäisi pelin olla selvä: ei sallita harmaata työvoimaa, vaan annetaan työlupa, sosiaaliturva ja oleskelulupa. Ilman tätä porukkaa Espanjassa ei poimittaisi yhtään tomaattia tai Italiassa tiskattaisi tiskejä, ja heille täytyy saada suoja. Yhteistyö pohjoisafrikkalaisten maiden kanssa on tärkeää, jotta pakolaisvirtoja voidaan kontrolloida. Taloudellista kehitystä ja työpaikkoja pitää nyt saada syntymään Pohjois-Afrikkaan.”

Onko ideologia karissut sinusta?
”Nuorten filosofiapäivillä tuli Mäkelänrinteen liikuntalukion kaveri kysymään, pitäiskö ryhtyä sivariksi vai rauhanturvaajaksi. Mä vastasin, että jos olet kiinnostunut näkemään maailman konflikteja ja saamaan omakohtaisen kokemuksen, kyllä mä suosittelen, että menet rauhan­turvaajaksi. Olisiko sivari Haavisto vuosimallia -78 antanut samaa vastausta? Ei varmaan. Kyllä se, että itsekin on nähnyt rauhanturvatyötä kentällä, auttaa näkemään, kuinka tärkeä sotilaallinen komponentti on rauhanprosessissa. Darfurin rauhanprosessissa usein siviilit vaativat massiivisia ja valtavia lentokieltoalueita, ja sotilaat toivat realismin, mitä rauhanturvaaja voi oikeasti tehdä ja toteuttaa.”

Ovatko suomalaiset sodassa Afganistanissa?
”Suomalaiset rauhanturvaajat ovat perinteisesti tulleet hyvin toimeen siviiliväestön kanssa. Se on auttanut tiedonhankinnassa, antanut näkyvyyttä ja lisännyt meidän omaa turvallisuuttamme. Afganistanissa on tultu rajalle, jossa ei enää voi luottaa siviiliväestöön. Niin kuin jotkut sanoo: hallituksen puolella päivisin ja talebanien puolella öisin. Siellä on pommi-iskuja ja tulenvaihtoa, mikä saa rauhanturvaajatkin vetäytymään kuoreensa ja tarvitsemaan sotilaallista suojaa. Ehkä tehtävät, joissa puhtaasti sotilaallinen läsnäolo ja rauta ratkaisevat, eivät ole meille sopivia. Kun me oltiin eduskunnan ulkoasianvaltiokunnan kanssa Pentagonissa, puheenjohtaja Pertti Salolainen heitti kysymyksen, että kun Suomessa puhutaan, ollaanko sodassa vai rauhanturvatehtävissä, niin mites te amerikkalaiset ajattelette? Vastaus tuli kuin tykin suusta: me ollaan sodassa, ja se on sama sota, joka alkoi 2001, kun WTC räjähti. Mä ajattelin, että me ollaan kyllä rauhanturvatehtävissä, mutta ei ole ihan helppoa kun rinnalla toiset on sodassa. Jos meillä on vaikeaa se rajanveto, ajattele kuinka vaikea se on paikalliselle väestölle.”

Pitäisikö Suomen lähteä Afganistanista?
”Kyllä. Turvallisuustehtävät pitää siirtää paikallisille viranomaisille, poliisille ja armeijalle. En näe, että aito rauhanturvadialogi olisi lähtenyt liikkeelle Afganistanissa. Siellä ollaan menossa yhä vaarallisempaan suuntaan. Jos poliittista prosessia ei aloiteta, mä näen kehityksen loppupisteenä sellaisen Etelä-Vietnam-tyyppisen tilanteen, jossa pieni lännen tukema älymystö pelastetaan helikoptereilla ja vanhat Taleban-kannattajat pikkuhiljaa kontrolloivat koko maata. Tämä on pelottava vaihtoehto. Nyt on viime hetki aloittaa reilu dialogi, joka tähtää demokratian säilymiseen, ja siihen tulisi saada mukaan myös maltilliset talebanit.”

*

Mikä on suurin saavutuksesi kotimaassa?
”Olen ollut perustamassa vihreää liikettä ja tuomassa ympäristöajattelua politiikkaan. Vihreiden alkuaikoina asetettiin tavoitteeksi, että Suomen maa-alueesta 10 prosenttia pitäisi olla suojelualueita. Mun ympäristöministerikaudella se ylitettiin. Ja mä olin ministeri, joka taisteli pantin tölkeille. Teollisuushan ajatteli, että se vapautuu panteista, kun siirrytään pulloista pois.”

Mitä mieltä olet seuraavista kanssakilpailijoistasi… Timo Soini?
”Rento jätkä, ja kova halu miellyttää. Mutta pelkkä populismi ei riitä.”

Paavo Lipponen?
”Pitkän linjan Eurooppa-poliitikko. Sanoin silloin, kun tuli ehdokkaaksi, ettei Suomessa pidä olla ikärasismia.”

Nostit samalla esiin hänen ikänsä?
”No, hän on toisen sukupolven kasvatti, en tarkoittanut sitä niin, että jokin ikä olisi toista parempi.”

Paavo Väyrynen?
”Ikiliikkuja. Hän olisi helpompi keskustelukumppani, jos ei olisi aina oikeassa.”

Sauli Niinistö?
”Tulimme samana vuonna eduskuntaan. Politiikassa on hyvä vahtia myös lompakkoa, mutta se ei aina riitä.”

Oletko liian sovitteleva, et sano pahaa sanaa kilpailijoistasi?
”Oppositiojohtajana tai puoluejohtajana voi haastaa riitaakin, mutta Suomen ei kannata lähteä siihen, että meillä olisi riitaa haastava presidentti. Monet äänestävät toisella kierroksella toiseksi parasta vaihto­ehtoa. Presidentiltä edellytetään sovittelijaluonnetta, sitä, että hän tulee toimeen Suomen kansan enemmistön kanssa.”

Tunnetko itse joutuneesi vihapuheen kohteeksi?
”Saan normaalin kansanedustajalle kuuluvan annoksen sähköpostitse. Pidin pari vuotta sitten blogia Uudessa Suomessa. Yritin pitää kommentit asiallisina suodattamalla pois viestit, joissa on loukkaavia sanoja. Huomasin pian, että olen paljon taitamattomampi tässä kuin keskustelijat: he keksivät uusia ilmaisuja koko ajan. Tajusin, että en voi tätä kisaa voittaa. Eikä se viha kohdistunut vain minuun, vaan ne käytti myös sellaista kieltä toisistaan, että ajattelin, että olen kohta itse sen takia raastuvassa.”

Entä puolisosi Antonio Flores, onko hän saanut palautetta?
”Puolisolle olen sanonut, että älä googlaa nimeäsi. Se sonta mikä netissä pyörii, pyörii myös perheenjäsenten ympärillä. Se on asian ikävin puoli, ja uskon puhuvani monien muidenkin kuin itseni puolesta: puolisot, lapset, vanhemmat vedetään netin mudanheittomaailmaan.”

Onko Suomi hyvinvointivaltio?
”On, jos verrataan kansainvälisesti. Ollaanko me siinä niin hyviä kuin voitais? Ei varmaan. Moni asia voitaisiin tehdä tehokkaammin. Lahdessa on tehty marketteihin terveyskioskit, joissa voi käydä ilman ajanvarausta. Lisää tällaista!”

Olet ollut vihreissä mukana Koijärveltä saakka. Viime kevään eduskuntavaalit olivat katastrofi. Mitä ihmettä puolueelle on tapahtunut?
”Sanoin vaali-iltana monille, että huonot menestykset taitaa porautua syvälle aivoihin. Mulla itselläni on tunne, ettei me olla muuta koettukaan kuin tappioita, mutta jossain vaiheessa me ollaan menty ylöspäin, se ei ole vain jäänyt mieleen. Mun mielestä vihreät kyllä sai huonon tuloksen, mutta ansaittiinko me ihan noin huono tulos, en tiedä…”

Eikö nyt vaaleissa ansaita sellainen tulos mitä tulee?
”No joo, mua itseänikin nauratti, kun vaalien jälkeen puheenjohtaja ja puoluesihteeri teki analyysiä. Pari viikkoa viesti oli se, että kaikki oli tehty oikein, vaikka tietysti ei ollut, kun tuo tulos tuli. Usein ympäristökysymykset ovat esillä trendinomaisesti, ja neljä vuotta sitten me ei ehkä ihan nähty sitä, miten ilmastokeskustelu tuki vihreiden tulosta. Nyt ei ollut sellaista.”

Tätä olen kysynyt aiemminkin teidän puolueen jäseneltä. Koska olet viimeksi polttanut kannabista?
”En ole polttanut kannabista. Mä olen tullut ajan myötä vain kriittisemmäksi.”

Miksi?
”Mulla on ollut paljon kavereita, jotka on jäänyt eri tavalla huumekoukkuihin. Monien mun nuoruuden ystävien filosofia kannabiksen kohdalla oli se, että se on mieto huume eikä sillä ole pitkäaikaista vaikutusta. Mä olen tullut empiirisen havainnoinnin kautta toiseen johtopäätökseen. Usein näyttäisi, että keskittymiskyky heikkenee ja ajatusten harhailu voi lisääntyä pitkäaikaiskäytöstä, ja tätä väittävät myös jotkut tutkimukset. Mä olen tullut siihen ajatukseen, ettei vaarattomia huumeita – mukaan lukien alkoholi – ole olemassakaan. Vierailin keväällä Kuopiossa alkoholistien ensihoitolassa. Siellä toivottiin mahdollisuutta pakkohoitoon, jotta ihminen voi edes hetken analysoida selvin päin tilannettaan. Pakko­hoito lähtee suojelutarpeesta, ja heistä alkoholismi on hidastettua itsemurhaa. Pidän tästä suhtautumistavasta. En tiedä, olisiko eduskunnassa muita kun Päivi Räsänen mun kanssa tästä samaa mieltä.”

*

Kappaleessaan America is not the World (2004) Morrissey väitti, ettei Amerikan presidentti voi olla koskaan nainen, musta tai homo. Väärin meni. Mutta voiko Suomen presidentti olla homo?
”Kyllä kai voi olla, jos suomalaiset niin päättävät. En usko, että se on välttämättä ykköskriteeri presidenttiasiassa. Mutta tämä on monelle jännittävä uusi aihe, ja olen varautunut, että se tulee esiin monessa paikassa. Jokainen toimittaja haluaa kysyä ainakin kerran tämän kysymyksen, ja Suomessa on aika monta toimittajaa.”

Oletko miettinyt miehesi Antonion kanssa, kuinka olette yhdessä julkisuudessa?
”Olemme harkitusti julkisuudessa, Antonio ei ole itse kauhean julkisuudenhakuinen. Häntä jännittää enemmän oma ulkomaalaistausta. Olen yrittänyt vakuuttaa, että Suomessa suhtaudutaan tähän asiaan suht normaalisti ja että monella on ulkomaalaistaustainen puoliso.”

Tunnetko, että ehdokkuudellasi on tasa-arvon kannalta symboliarvoa?
”On poliitikkoja, jotka ovat tehneet hirveän paljon enemmän tässä vähemmistöjen tasa-arvossa ja parisuhderekisteröintimahdollisuudessa. Mulle tärkeitä ovat olleet muut kysymykset: ympäristö ja rauhankysymykset ykkösenä. Moni tuli eduskuntavaalien aikaan sanomaan, että he pitävät hienona, että kohdallani tämä on hyvin tavallinen asia, ja ehkä sillä sitten on sitä kautta symboliarvoa. Että ihmisessä on monia muitakin elementtejä kuin seksuaalisuus, ja että seksuaaliseen suuntautumiseen voi suhtautua neutraalisti.”

Mistä aiheista ihmiset tulevat juttelemaan presidenttiehdokkaalle?
”Yllättävän perustavanlaatuisista asioista: Puhutaan arvoista, voiko Suomessa tapahtua, kuten Norjassa kävi, ovatko arvomme liian materialistisia, pärjätäänkö me maailmassa, mihin Eurooppa menee. Nämä ovat valtavia kysymyksiä, ja mä huomasin, että olin yhden parituntisen jälkeen ihan hiessä. Että jessus, tammikuussa ei ole mitään jäljellä, olen ihan sitruunana. Mutta toisaalta mä nautin tästä. Nyt ollaan ihan politiikan ja arvojen ytimessä.”

Mitkä ovat sinun mahdollisuutesi?
”Mä uskon, että tästä tulee meille hyvä kampanja. Mikä tulos on, sitä ei kukaan tässä vaiheessa vielä tiedä. Presidentinvaalit ovat aina yllätysten vaalit.”

Kuva: Juha Törmälä / Quiet. www.quiet.fi

Artikkeli on ilmestynyt Imagessa marraskuussa 2011 (Image 10/2011)

Haavisto cover