Ohje on selkeä.

Toivo jotakin. Kirjoita toiveesi paperille. Taita paperi ja kiedo se toivomuspuun oksaan. Pyydä ystäviäsi tekemään samoin. Toivokaa lisää niin kauan, että oksat ovat täynnä toiveita.

Käsitetaiteilija Yoko Onon teoksen Wish Tree täydentämiseen voi osallistua kuka tahansa. Toivomuspuu on esillä Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltassa. Myös Ono itse esiintyi siellä Sonic Youth -yhtyeen kitaravirtuoosin Thurston Mooren kanssa.

Jälkimmäinen konsertti oli maanantaina 19. elokuuta. Samana päivänä Helsingin kaupunginhallitus kokoontui kuulemaan ensi vuoden talousarviovalmistelun tilannekatsausta. Budjettiehdotuksen on oltava valmiina vajaassa kahdessa kuukaudessa, sillä se julkistetaan 10. lokakuuta.

Kaupungin menoista liki puolet menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kulttuurin osuus kuluvan vuoden talousarviossa on 106,3 miljoonaa euroa, murto-osa 4,5 miljardin euron kokonaisuudesta.

Viime aikoina kulttuuri on kuitenkin saanut kokoaan enemmän huomiota. Helsinkiin tarjolla oleva Guggenheim-museo on nostanut esiin kulttuurin taloudelliset vaikutukset: lipputulot, turistivirrat ja kerrannaisvaikutukset.

Kulttuuri tuntuu olevan kuin Yoko Onon Wish Tree. Sen oksia painavat alas lukemattomat toiveet.

Onko niille katetta?

***

Helteinen kesäpäivä Kauppatorin rannassa, paita liimautuu ihoon kiinni. Elokuun alku tuntuu siltä kuin Helsinki olisi siirretty trooppiselle ilmavyöhykkeelle. Pitäisi päästä uimaan, heti.

Ensi kesänä se onnistuu: aiemmin Guggenheimille kaavaillulle tontille avautuu vappuna ympärivuotinen meriuimala Allas. Vaikka kokonaisuuteen kuuluu muun muassa meriympäristöä esittelevä Itämerikeskus ja esiintymislavoja, suurin osa asiakkaista tuskin tuntee kuluttavansa kulttuuria pulahtaessaan altaaseen.

Allas-hanketta vetää Korjaamo Group. Toimitusjohtaja Raoul Grünsteinin mukaan Helsingin rantaviivalle mahtuisi hyvin myös Guggenheimin tapainen kulttuurilaitos.

”Kun katsoo Helsingin rantaviivaa Katajanokan kärjestä Eiranrantaan, näkee, että suurin osa alueesta on käytetty laivoille, rahdille ja parkkipaikoille. Kaupunkilaisille on jätetty tilaa vähän.”

Allas rakennetaan tilapäisen luvan turvin: se on paikallaan viisi vuotta. Ehkä tuumaustauko tekee hyvää: keskustelu Guggenheimista osoittaa, ettei päättäjillä ole kirkasta käsitystä, millaista kulttuuria kaupungin tulisi tarjota.

Grünstein näkee Altaan olevan osa laajempaa liikettä, jossa kaupunkilaiset itse ottavat kaupunkitilan haltuun. Altaan kohdalla se näkyy jo suunnittelussa, yleisöä on kutsuttu mukaan ideointiin muun muassa Facebookissa.

Altaan kaltaiset hankkeet ovat perinteisesti olleet julkisesti rahoitettuja. Korjaamo Group on kuitenkin yksityinen kulttuurialan toimija, jonka pääomistaja on Grünstein itse.

Alun perin Korjaamon suunnitelmissa uimalainvestoinnin olisi tehnyt kaupungin liikuntavirasto, ja Korjaamo olisi vastannut sen toiminnasta - samaan tapaan kuin talvisin Rautatientorille kohoavassa Jääpuisto-luistinradassa. Kun hanke ei muuten edennyt, Korjaamo Group ehdotti, voisiko se toteuttaa viiden miljoonan euron investoinnin itse.

Se on iso päätös, koska yrityksen tämän vuoden budjetti on samaa kokoluokkaa. Viime vuoden tulos painui puoli miljoonaa tappiolle Töölön Kulttuuritehdas Korjaamon remontin vuoksi, tänä vuonna päästään Grünsteinin mukaan nollille.

Helsingin kaupunkikulttuuri ei vaikuta rahasammolta. Silti mukaan on ilmoittautunut uusia yrittäjiä.

***

Allas-hankkeelle oli kilpailija, mainostoimisto N2:n Platta.

Suuri vesisota ratkesi, kun N2 siirsi suunnitelmansa Töölönlahdelle. Koska kyseessä on pysyvä uimala palveluineen, se vaatii kaavamuutoksen ja asia etenee Allasta hitaammin.

Haistaako N2:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio kulttuurissa bisneksen vai oliko Platta vain nerokas mainoskikka?

Nurmio aloittaa vastauksensa tarkentamalla, että N2 tarjoaa myös palvelumuotoilua.

Suomeksi se tarkoittaa sitä, että kelpo idea jalostetaan erinomaiseksi ja toteuttamiskelpoiseksi. Lopullinen toteutus on sitten asiakkaasta kiinni.

Helsingissä asioiden eteenpäinvieminen on Nurmion mukaan raskasta: asianomistaja joutuu esittelemään saman asian lukemattomia kertoja eri virastoissa. Kaupungilla pitäisi olla yhden luukun periaate ja selkeä koordinointivastuu.

”Jos me pystytään tekemään tiloja, jotka on kiinnostavia sekä kaupunkilaisille että matkailijoille, se on tuplavoitto, koska silloin matkailijat maksavat kustannukset.”

Neljäsataa uutta matkailijaa tarkoittaa yhtä uutta työpaikkaa, Nurmio ynnää.

”Kun katson Suomen ja Euroopan tulevaisuutta, tässä on se paikka. Tulevaisuuden Eurooppa on jotain, mitä kiinalaiset turistit käyvät katsomassa, kun haluavat nähdä vanhaa maailmaa.”

***

Heti kun oven avaa, kasvoille lyö päihdyttävä lihan tuoksu. Hitto vie, miksi markettien lihatiskit eivät ikinä tuoksu tältä?

Teurastamon Portti on vanhan ajan lihakauppa, tai ei aivan, sillä nostalgisissa mustavalkokuvissa ei myydä hampurilaisia. Portti myy.

Roslundin lihakaupan myymälä-ravintola on osa viime vuonna avattua Teurastamoa. Ruokakulttuurin keskus tarjoaa paitsi vatsan täytettä myös elämyksiä. Hampurilaisen sijaan voi tiskiltä ostaa itselleen pätkän raakamakkaraa ja mennä grillaamaan sitä Teurastamon pihaan, jossa on myös riippumatto, rantahiekkaa ja aurinkovarjoja. Ihan kuin mökillä, mutta ilman hyttysiä!

Ehkä suurin yksittäinen muutos viime vuosien Helsingissä on ruokakulttuurin nousu. Siitä on kiittäminen paitsi Michelin-tähtiä keränneitä ravintoloita myös aivan tavallisia kaupunkilaisia.

Ensimmäinen Ravintolapäivä järjestettiin runsaat kaksi vuotta sitten. Nyt tapahtumaa vietettiin jo kymmenettä kertaa. Helsingin ja monen muun kaupungin kivijalkoihin, kaduille ja puistoihin kohosi pop-up-ravintoloita kuin kanttarelleja sienimetsään.

Idea on simppeli: kuka tahansa voi perustaa Ravintolapäivänä oman ravintolan, juuri sellaisen kuin on aina halunnut. Kun oman ravintolansa ilmoittaa tapahtuman nettisivuille, siitä saavat tietoa muutkin.

Ravintolapäivä on osoittanut, kuinka hyvä idea leviää, ja millaiset mittakaavat se voi saada sosiaalisen median avittamana. Ja kaikki tämä maassa, jonka ruokakulttuuri oli vielä muutama vuosi sitten valtionpäämiestason vitsi!

Ravintolapäivästä on tullut järjestäjiensä mukaan maailman suurin ruokatapahtuma. Silti se järjestetään nollabudjetilla. Linsenssimaksuja ei kerätä, pääsylippuja ei myydä, vuokria ei makseta, eivätkä varmaan kaikki pop-up-yrittäjät muista maksaa veroja.

Ravintolapäivä tuottaa hyvän mielen ja täyden vatsan. Mutta voiko se tuottaa myös taloudellista hyvää?

Kysymys on vaikea. Sitä - ja tuhtia hampurilaista - on sulatettava kahvin ääressä.

***

Kulttuurin voi hyvin ajatella täydeksi mukiksi kahvia.

Liian täysi kuppi läikkyy herkästi yli, ja roiskeet saattavat lentää kauaskin. Mutta piripintaan täytetyn kipon läikyttäminen tietentahtoen juuri tiettyyn kohtaan omaa paitaa - tai tässä tapauksessa ravintola Kellohallin lattiaa - on mahdoton tehtävä.

Viime vuosina kulttuurista puhuttaessa on yleistynyt termi spillover effect, jonka voi vapaasti suomentaa vaikka roiskevaikutukseksi. Vaikutukset voivat olla hyvin epäsuoria, eikä niitä voi hallinnoida julkisella päätöksellä. Niitä on kuitenkin mahdollista mitata.

Toukokuussa Isossa-Britanniassa ilmestyi CEBR-tutkimuslaitoksen raportti The contribution of the arts and culture to the national economy, jossa on laskettu auki läikynnän taloudellisia vaikutuksia.

Lähtökohtana olivat maan nykyiset sijoitukset kulttuurialaan.

Raportti osoittaa, että vaikka kulttuuriala on raskaasti tuettu, se on kannattava investointi yhteiskunnalle. Jokainen palkkana maksettu punta tuottaa kaksi puntaa lisäarvoa talouteen erilaisten kerrannaisvaikutusten kautta. Suhdeluku on muita aloja isompi. Kuten odottaa sopii, roiskeet ulottuvat luovaan alaan sekä matkailuun ja koulutukseen.

Mutta myös yllättävämpiä yhteyksiä löytyi. Kulttuuripalvelut esimerkiksi nostivat naapurustojensa asuntojen arvoa ja lisäsivät sitä kautta yleistä varallisuutta.

Raportilla oli suorat poliittiset vaikutukset: kesäkuussa Ison-Britannian hallitus perääntyi ensi vuodelle suunnittelemistaan laajoista kulttuurialan leikkauksista.

***

Hieman toisesta vinkkelistä asiaa on lähestynyt amerikkalainen Richard Florida, joka nousi kaupunkitutkimuksen supertähdeksi vuosikymmen sitten julistamalla, että yhteiskunnan keskeisin muutosvoima on luova luokka. Sillä ei tarkoiteta vain kovapalkkaisia insinöörejä tai kulttuuriammattilaisia, vaan laajemmin henkisen työn tekijöitä.

Floridan laskelmissa jopa 44 prosenttia helsinkiläisistä kuuluu luovaan luokkaan. Tutkituista eurooppalaiskaupungeista vain Amsterdamissa ja Tukholmassa luovan luokan osuus on suurempi.

Florida väittää luovan luokan valitsevan asuinpaikkansa kaupungin tarjoamien virikkeiden perusteella. Tärkeitä ovat etenkin populaari- ja alakulttuurit. Jälkimmäistä mittaamaan Florida kehitti homoindeksin: mitä elävämpi homokulttuuri, sitä suvaitsevampi ja siten luovempi kaupunki.

Floridan innoittamana Helsingin kaupungin matkailutoimi on jo vuosia nostanut markkinoinnissa esille kaupungin homokulttuuria. Loikka on suuri: vielä vuoteen 1971 asti homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos.

Viime vuosina Helsinki on saanut positiivista huomiota.

Esimerkiksi Monocle-lehti nimesi Helsingin vuonna 2011 maailman asuinkelpoisimmaksi kaupungiksi. Perusteluissa kehuttiin kaupungin muuttuneen avoimemmaksi ja asukkaat paremmin huomioon ottavaksi. Valintaan vaikuttivat myös lähestyvään designpääkaupunkivuoteen kohdistetut odotukset. Tänä vuonna tittelin sai Kööpenhamina.

Jos Euroopasta pitäisi nimetä yksi kaupunki, joka olisi floridalaisen luovuuden ja suvaitsevuuden ilmentymä, se olisi Berliini.

Vaikka Berliini on yhä Saksan rahareikä, se on onnistunut luomaan alueelleen yhden Euroopan vahvimmista luovan talouden keskittymistä. Alan yrityksiä on 37 000 ja niissä on liki 300 000 työntekijää. Esimerkiksi Twitter päätti viime vuonna pystyttää Saksan-päämajansa Berliiniin.

Myös matkailu on hyötynyt Berliinin luovasta ilmapiiristä. Halvat lennot muodostavat viikonlopuiksi ilmasillan Helsingistä Berliiniin: vetonauloina toimivat perinteisten kulttuurinähtävyyksien lisäksi Mauerpark, Bergheim, Prenzlauer Berg - siis kirpputorit, teknoklubit, puistojen pingispöydät ja runsaat brunssit. Pienet kivat asiat.

Helsingissä lähimmäksi Berliinin tunnelmaa pääsee Kalliossa.

***

Kuin valtava puistopiknik. Mutta nurmikon sijaan ihmiset istuvat keskellä katua usean korttelin matkalla. Syövien ja juovien kaupunkilaisten välistä on vaikea puikkelehtia.

Kallio Block Partyn esiintyjälista ei ole hassumpi. Elokuista tapahtumaa varten on rakennettu kolme lavaa ja keikkoja on myös alueen ravintoloissa. Mutta kuten nykyään niin monessa helsinkiläistapahtumassa, kiinnostavampaa on se, mitä lavan ulkopuolella tapahtuu.

Keskellä Kolmatta linjaa pyöritetään hyppynarua. Joku kauppaa olutta suoraan pahvilaatikosta janoisille, nenään pistää pilven imelä tuoksu.

Ja silti: ei kusivanoja, ei ylenpalttisesti roskaa, ei keskustelun estävää meteliä.

Kallio Block Partyn järjestäjä on Kallio-liike. Sitä ei pidä sekoittaa perinteiseen asukasyhdistykseen Kallio-seuraan,joka on muun muassa valittanut Hurstin leipäjonon häiriöistä ja Kaarlenkadun vastaanottokeskuksen pitkästä vuokra-ajasta.

Uusi Kallio-liike haluaa pitää kaupunginosan elävänä ja moninaisena. Se kutsuu mukaan kaikkia, jotka sietävät ”häiriöitä” ja haluavat kotikaupunginosaansa musiikkia, tanssia ja katutaidetta.

Kallio-liikkeen kokouspaikka on Facebook. Block Partyn kulut katettin joukkorahoituksella Mesenaatti.me-palvelun kautta.

Elävämpää kaupunkikulttuuria vaaditaan muuallakin kuin Kalliossa.

Niin ikään Facebookissa toimiva Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä haluaa juuri sitä mitä nimi lupaa: tiheästi rakennettuja kerrostalokortteleita, kivijalkaliikkeitä ja sopivasti puistoja. Helsingin Sanomat noteerasi ryhmän kesällä ja nimesi sen ”soininvaaralaisten hommafoorumiksi”. Samalla kuitenkin kerrottiin, että kaupungin päättäjät arvostavat ryhmän keskustelua yli puoluerajojen.

Ihmisten odotukset asuinpaikkaansa kohtaan ovat muuttuneet. Se näkyy muun muassa siinä, että yhä useammat lapsiperheet valitsevat kantakaupungissa asumisen lähiöiden sijasta. Vaikka neliöt ovat kortilla, asumista ei koeta ahtaaksi, kun olohuoneena on koko kortteli.

***

Jotkut tekevät asiat aina ensin. Tapahtumajärjestäjä Timo Santala saapuu Kalasataman Ihana-kahvilaan hiukset kosteina. Kolmikymppinen mies kävi aamu-uinnilla kivenheiton päässä rannan nokassa, missä on venepaikan takia pieni kieleke.

Vesi oli yllättävän lämmintä. Yleensä se on kylmempää, koska laivaliikenne pitää vesimassat liikkeellä, Santala kertoo.

Aiemmin uimapaikan vieressä oli kaveripiirin kyhäämä Sompasauna, jonka kaupunki jyräsi. Aiheesta nousi myrsky sosiaalisessa mediassa. Uimapaikkakaan on tuskin luvallinen.

”Mitä! Tarvitseeko uimiseenkin nykyisin luvan? Ei kai sentään”, Santala ihmettelee.

”Olen törmännyt toistuvasti hyvien ideoiden yhteydessä siihen, että ensimmäinen ajatus on se, että onko toi sallittua, että ei se kuitenkaan ole. Se on hyvin vaarallinen asenneilmapiiri, jos halutaan luoda uutta: perustaa yrityksiä tai innovoida.”

Santala on iskelmätansseja ja muita kaupunkitapahtumia järjestävän We Love Helsingin toiminnanjohtaja. Hänen seurassaan kahvilan pöydässä istuu N2:n luova suunnittelija Olli Sirén. Yhdessä ystävänsä Antti Tuomolan kanssa he keksivät Ravintolapäivän.

Siksi on kiinnostava kuulla, miten heidän mielestään kaupunkia tulisi kehittää. Kalasatama on aivoriiheen hyvä paikka. Vielä nyt alue on valtava joutomaa. Vuonna 2030 tämä on 20 000 helsinkiläisen koti.

Ravintolapäivän ajatus oli olla positiivinen esimerkki, miehet kertovat: asioita saa tehdä. Kaikkeen ei aina tarvitse kysellä lupaa.

Tapahtuman idean ja ensimmäisen Ravintolapäivän välillä oli yksi kuukausi. Aikaa ei haaskattu lupien kysymiseen.

Olli Sirén näkee kaupunkikulttuurissa ja ohjelmistokehityksessä analogian. Hyvät ideat pitää julkistaa heti ja päivittää palautteen perusteella entistä paremmaksi. Jos odotetaan rahoituksen varmistumista, hukataan mahdollisuus tehdä aidosti uutta.

Rahan sijaan kulttuurin ideanikkarit haluaisivat luoda tekemisen meininkiä, Yes We Can -ilmapiirin.

Liian usein takerrutaan muotoseikkoihin.

”Kun mietitään vaikkapa ravintolabisnestä ja miten siihen Suomessa suhtaudutaan, tulee olo, että meillä heitetään ilmaiseksi laulavaa pikkulintua kivillä”, Sirén sanoo.

Hän muistaa Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen luonnehtineen, että Helsinki haluaa olla Fun and functional, hauska ja toimiva. Kaupunkien välisessä kansainvälisessä kilpailussa sillä ei ylletä mitalisijoille.

Berliini on Sirénin mukaan mainio kaupunki, mutta Helsinki voisi ottaa oppia myös Kööpenhaminasta. Samaan aikaan kun Helsinkiin rakennettiin Merihakaa, Kööpenhaminaa ryhdyttiin suunnittelemaan auton sijaan ihmisen ehdoilla. Siksi myös kaupunkikulttuuri on siellä osin Helsinkiä pidemmällä.

”Haluaisin, että Helsinki olisi fun, what the fuck, and functional. Kaupunki voisi keskittyä siihen toimivuuteen ja tukea kaupunkilaisia loppujen hoitamisessa.”

Mutta tässä vaiheessa on pakko antaa kaupungin puolustautua.

***

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin saa helposti kiinni. Helsingin rakennus- ja ympäristötointa johtava Sauri pitää jatkuvaa yhtyettä kaupunkilaisiin Twitterin välityksellä. Puhelinaika löytyy samalle päivälle.

Miten Sauri näkee what the fuckin roolin kaupungin pyörittämisessä?

”Totta kai sitä voisi olla enemmän, mutta ei se ole virkamiesten tehtävä. Kaupunki on yhteisö, jota organisaatio tukee ja luo siten edellytyksiä what the fuckille”, Sauri sanoo.

Saurin mukaan erilaisia lupakäytäntöjä on pyritty helpottamaan lainsäädännön ja kaupunginvaltuuston säätämissä puitteissa. Esimerkkinä tapauskohtaisesta harkinnasta Sauri mainitsee Bruce Springsteenin vuoden takaisen Olympiastadionin-keikan - liki viisi tuntia kestänyt konsertti ylitti tapahtumalle varatun ajan. Kaupunki ei keskeyttänyt tilaisuutta, toisin kuin saman kiertueen Lontoon-keikalla kävi.

”Tämä on kiinnostavaa aikaa. Aiemmin valitettiin, ettei kaupunki noudata säädöksiä, nyt valitetaan siitä, että niitä noudatetaan.”

Monet konfliktit ovat Saurin mukaan myös turhia: asiat sujuisivat paremmin, jos kaupunkiin otettaisiin ennakkoon yhteyttä ja kerrottaisiin niistä ideoista, joita halutaan toteuttaa.

”Jos on loistava idea, siitä kannattaa jutella virkamiesten kanssa. Luotettavuuden ja luovuuden yhdistäminen ei ole helppoa. Toinen on byrokraattista ja tylsää, toinen ennustamatonta ja kahlitsematonta. Helsingissä sitä kuitenkin yritetään.”

***

Lopulta suurin kysymys. Pelastaako kulttuuri Helsingin?

”Sanoisin, että kulttuuri on niitä harvoja asioita, jotka Helsingin voi pelastaa”, Olli Sirén sanoo. ”En näe muuta polkua. Meidän on pidettävä kiinni niistä tähdistä ja toimijoista, jotka tekee angrybirdsejä, ja investoitava luovaan talouteen.”

Santala ja Sirén edustavat samaa sukupolvea kuin Aalto-yliopiston startupien nuoret yrittäjät.

Elävä kaupunki ei silti ole heistä vain luovan luokan leikkikenttä: kohtaamisilla ja yhdessä tekemisellä on myös sosiaalisia ja hyvinvointiin liittyviä vaikutuksia. Pahin uhkakuva on se, että yhteiskunnan byrokratia passivoittaa. Siksi yhden luukun periaatteeseen tulisi pyrkiä sekä kaupunkipolitiikassa että sosiaaliturvassa.

Myös Tampereen yliopiston aluetieteen professori Markku Sotarauta pitää tärkeänä, että Helsinki satsaa kulttuuripolitiikkaan ja kamppailee kansainvälisistä osaajista.

”Meidän ei ole mahdollista olla floridalaisittain luovia, vaan suomalaisittain. Kunkin kaupungin on tunnistettava omat erityispiirteensä”, Sotarauta sanoo. Useimpien kaupunkien tulee olla vetovoimaisia nimenomaan Suomen mittakaavassa.

Entä Guggenheim? Lisäisikö se Helsingin hohtoa niin, että se kannattaisi rakentaa?

***

Taistelu Guggenheimista on pelkistynyt taisteluun rahasta.

Ehkä sitä onkin hyvä tarkastella investointina siinä missä jotain teollista laitosta: lasketaan auki tuotot ja kulut. Jos viivan alle jäävä luku on positiivinen, hanke on kannattava, ja se kannattaa tehdä.

Jos motiivina on rahallisen tuoton sijaan saada elävämpi metropoli, Guggenheim ei ehkä ole paras investointi.

Flow-festivaali tai Ravintolapäivä ei syntynyt mietintöjen ja selvitysten tuloksena, vaan ne ovat seurausta kaupunkilaisten toimeliaisuudesta.

Jotta Guggenheimilla olisi vaikutusta kaupungin ilmapiiriin, sen pitäisi tuntua mahdollisimman monesta helsinkiläisestä omalta ja innostavalta.

”Aina kun lähden kehittämään uutta tapahtumakonseptia, ensimmäinen kysymys on se, haluaisinko osallistua itse”, We Love Helsingin Timo Santala sanoo.

”Onko tapahtuma niin hauska, kiinnostava ja mielekäs, että se voittaa leffaillan kotisohvalla tyttöystävän kanssa.”

Tähän asti Guggenheim ei ole ollut, virkamieskieltä käyttäen, kovin fun.

Kenties suurimman haasteen museohankkeelle on ajanut sen oma johto. Guggenheimin säätiön pääjohtaja Richard Armstrong on sanonut, että Helsingin Guggenheim haluaa olla 2000-luvun symboli Suomelle.

Onko taidemuseosta siihen?

Teknologia on mullistanut kulttuurin tuotannon ja kulutuksen. Digitalisaation myötä kulttuurituotteet ovat yhä useammin aineettomia: bittejä ja elämyksiä. Monet kiinnostavimmista kulttuuritapahtumista järjestetään vanhoissa tehdasrakennuksissa tai kaduilla. Tarvitseeko 2000-luvun kulttuuri uusia seiniä?

N2:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio suhtautuu Guggenheimin museohankkeeseen hyvin varauksellisesti.

Hänestä kiinteitä rakennuksia kiinnostavampia ovat monesti väliaikaiset ratkaisut. Sellainen on ensi vuonna avattava Allaskin.

”Kun Lontoo isännöi kesäolympialaisia viime vuonna, vain 20 prosenttia uusista rakennuksista oli kiinteitä, ja 80 prosenttia tilapäistä. Pekingissä neljä vuotta aikaisemmin suhde oli päinvastainen. Kun tiloja ei tehdä valmiiksi, se mahdollistaa myös sellaisten asioiden synnyn, joita ei osaa edes suunnitella. Se on kiinnostava ja edullinen tapa tehdä asioita.”

Nurmion mukaan kulttuurissa pitäisi uskaltaa luottaa omaan näkemykseen ja osaamiseen, ja siihen, mitä Helsingissä on erityistä.

Ehkä sitä pitäisi kysyä kaupunkilaisilta. Vastauksia voisi löytyä enemmän kuin äkkiseltään luulisi.

Artikkeli ilmestynyt Suomen Kuvalehdessä 34/2013

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s