Nuoret oikeistolaiset etsivät totuutta nyt liberalismista, yksilön ja vapauden aatteesta.

Susanna Kosken vaalivideossa on pätkä presidentti Ronald Reaganin jäähyväispuheesta Amerikan kansalle.

”Sananvapaus. Uskonnonvapaus. Yrittämisen vapaus. Vapaus on erityistä ja harvinaista, se on herkkä asia. Se tarvitsee suojelua. Joten historiaa ei pidä opettaa sen perusteella, mikä on muodikasta, vaan sen perusteella, mikä on tärkeää”, suoraan kameralle puhuva Reagan sanoo.

Sitten on Margaret Thatcherin vuoro ylistää vapautta. Lopuksi videolla esiintyy tietysti myös Koski itse. Videon viesti upposi Kokoomuksen nuorten liiton jäseniin, jotka äänestivät Kosken puheenjohtajakseen elokuun lopussa.

Samassa yhteydessä kokoomusnuoret julkisti vuoden 2014 tavoiteohjelman, jossa on 150 kohtaa.

Liki kahteen viikkoon Koski ja tavoiteohjelma eivät kiinnostaneet juuri ketään. Onhan järjestö tiedetty jo pitkään emopuoluettaan oikeistolaisemmaksi. Vasta Yle löysi uutisen, joka lähti nopeamaan leviämään sosiaalisessa mediassa. Kokoomusnuorten talouslääkkeet: euromaiden tuet ja kiintiöpakolaiset pois, Yle yksityiseksi.

Suurin kohu nousi ohjelman kohdasta, missä vaadittiin kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävän lakipykälän poistamista. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen kiirehti luonnehtimaan sitä järjettömäksi.

Sitä se onkin, reaalipolitiikasta katsottuna.

Kokoomusnuoret itse ovat perustelleet kohtaa ideologiasta käsin. Kiihotuspykälä pitäisi poistaa, koska siinä suojellaan yksilön sijaan abstraktimpia ryhmiä. Lisäksi rikokseen yllyttäminen on jo muualla laissa kielletty. Ulkopuolisen korviin se kuulostaa saivartelulta ja selittelyltä.

Kokoomusnuorten ohjelmaa on pidetty esimerkkinä arvojen ja moraalin rappiosta, mutta kiinnostavampaa on tarkastella sitä nuoren oikeiston yrityksenä löytää vastaus keskeisimpään moraalikysymykseen: Mikä on oikein?

Se on samalla itselle esitetty kysymys. What’s right?

Suomalaisessa politiikassa vasemmisto omi pitkäksi aikaa aatteellisuuden. Hetken, 80-luvun lopussa, oli vihreiden vuoro. Nyt piispansauvaa hamuaa nuoren polven oikeisto.

Se nostaa kaksi asiaa ylitse muiden: yksilön ja vapauden.

*

Reagan oli oikeassa, sananvapaus on herkkä asia.

Ensimmäisen kerran kun Susanna Koskelle soittaa, hän kiirehtii junaan. Koski sanoo mielellään puhuvansa paremmalla ajalla kokoomusnuorten ajatusmaailmasta, jossa klassinen liberalismi ja arvokonservatiivisuus paiskaavat kättä.

Toisella kerralla hän matkustaa raitiovaunulla, on vähän paha paikka. Sitten hän soittaa takaisin kertoakseen, että on jo myöhässä palaverista. Uusi puhelinhaastatteluaika, uusi peruminen.

Tilalle Koski tarjoaa sähköpostihaastattelua.

Ota tai jätä. Tai soita jollekin sellaiselle henkilölle, joka on osallistunut ohjelman tekemiseen.

Toden totta. Tuore puheenjohtaja Koski ei ole millään tavalla osallistunut puolustamansa tavoiteohjelman laatimiseen. Se ei ole muutenkaan kenenkään yksittäisen kokoomusnuoren tekele. Liittohallituksen jäsen Mikko Laakso kertoo kokoomusnuorten nettisivuilla, että ohjelmapaperi kävi liittokokous mukaan laskien ”lähemmäs 200 eri kokoomusnuoren seulan läpi”.

Se edustaa siis sekä konsensusta että kakofoniaa. Eikä se loppuen lopuksi edes ole niin järistyttävä, ainakaan jos asiaa kysyy aidolta liberalistilta.

*

”Joo. Joo. Hmm. Joo.”

Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki käy pyynnöstä läpi kokoomusnuorten tavoiteohjelmaa. Sormi liikkuu riviltä toiselle tavalla, joka tuo mieleen tilintarkastajan tai äidinkielen opettajan.

Libera on sitoutumaton säätiö, joka edistää liberaaleja arvoja. Vuorineuvos Gustav von Hertzenin ja yrittäjä Petri Kajanderin vuonna 2011 perustaman think tankin hallituksessa istuu elinkeinoelämän eliitti, muun muassa Anne Berner, Anne Brunila ja Björn Wahlroos.

Investointipankeissa uraa luonut Lepomäki pyrki viime vaaleissa kokoomuksen listalta eduskuntaan, koska ”näki maan ajautuvan kohti konkurssia”. Äänet riittivät varasijaan. Liberan tutkimusjohtajana hän on toiminut viime maaliskuusta lähtien.

Lepomäki löytää ohjelmasta paljon klassisen liberalismin elementtejä, mutta monessa kohti niitä on vesitetty.

”Onhan joukossa muutama radikaali ajatus, niin kuin kehitysavun lopettaminen, mutta kyllä tämä on täynnä puoluepoliittisia kompromisseja. Jos joku pitää tätä radikaalina, be my guest.”

Suomessa liberalismi on tavattu jakaa joko arvo- tai talousliberalismiin. Lepomäki pitää näitä erottamattomina. Libera tähtää yksilönvapauden nimissä pienempään julkiseen sektoriin ja vapaampaan markkinatalouteen.

Keinoina tavoitteisiin on keskustelun herättäminen. Huomion – ja paheksunnan – herättämisessä on ainakin onnistuttu. Kun Björn Wahlroos vertasi syyskuussa Liberan blogissaan minimipalkkaa torakkaan, lohkaisu noteerattiin laajasti eri medioiden verkkosivuilla.

Kesällä Liberan julkaisema raportti Umpikujassa? väitti suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen jäykistävän työmarkkinoita ja aiheuttavan työttömyyttä. Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne luonnehti teosta satukirjaksi, jonka tyylistä tulee mieleen 30-luvun äärioikeistolainen aika.

Torjuntareaktio yllätti liberalaiset, jotka odottivat pääsevänsä keskustelemaan teeseistään.

Lepomäen mukaan korporativismi on Suomessa niin vahva voima, että se vaikuttaa jo sananvapauteen.

”Monet kokevat, etteivät voi esiintyä omalla nimellään meidän yhteydessä, kirjoittaa vaikkapa blogia tai toimia työryhmässä niin, että heidän nimensä mainitaan. Pelätään, mitä oma instituutio siitä ajattelee.”

Lepomäki sanoo, että Suomessa on tabuja, joista on vaikea virittää asiallista keskustelua. Yksi niistä on hyvinvointivaltio.

”Täällä on hyvin vahva valtiousko. Ensisijaisesti kuvitellaan, että kun laitetaan veroeuro järjestelmään, se saa hyvää aikaan. Sitä ei kyseenalaisteta.”

*

Tihkusade jää Adams-salin ovelle. On syyskuun 18. päivä. Suurin myrsky kokoomusnuorten ympärillä on jo laantunut.

Alkamassa on Eamonn Butlerin kirjan Julkisen vallan käyttäjät julkistustilaisuus. Brittiläisen Adam Smith -instituutin johtaja on saapunut tilaisuuteen suomalaisen julkaisijansa Liberan kutsumana.

Adams-sali on entinen elokuvateatteri, nykyisin se toimii vuokratilana ja yökerhona, mistä kertoo myös katossa pyörivä jättimäinen diskopallo.

Joulukuussa 1986 täällä sai Suomen ensi-iltansa Renny Harlinin esikoiselokuva Jäätävä polte. Elokuva juuttui useaksi kuukaudeksi elokuvatarkastamon sensuuriin raakuutensa ja neuvostovastaisuutensa takia.

Neuvostoliitto on kaatunut, mutta sosialismi voi liberalistien mukaan yhä paksusti. Suomessa julkisen sektorin osuus on 56 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Butlerin kirja on opas julkisen vallan teoriaan. Ajatuksena on soveltaa taloustieteen menetelmiä politiikkaan ja tutkia esimerkiksi sitä, miten poliitikkojen oman edun tavoittelu ja eri eturyhmien lehmänkaupat vaikuttavat demokraattiseen päätöksentekoon.

Teorian on kerrottu antaneen vaikutteita 80-luvun brittiläiseen tv-satiiriin Kyllä, herra ministeri. Siinä ovela valtiosihteeri käyttää ministeriä häikäilemättömästi omien tarkoitusperiensä ajamiseen.

Itsekkyys ei sinänsä ole ongelma, monet liberaalit näkevät sen kuuluvan ihmisluonteeseen ja tuottavan hyviä asioita. Ongelma on se, että politiikassa ja hallinnossa se voi johtaa kansalaisten kannalta huonoihin lopputuloksiin, kuten byrokratiaan ja kaventuviin vaikutusmahdollisuuksiin.

Tänään ei provosoida. Tilaisuuden kohokohta on Butlerin ja suomalaista hyvinvointimallia puolustavan professori Sixten Korkmanin kohtelias ja melko samanmielinen väittely julkisen vallan rajoista ja demokraattisen päätöksenteon ongelmista.

Keskustelijoiden takana on Twitter-seinä. Yleisöä naurattaa sinne lähetetty aforismi: Demokratia on kuin hedelmäpeli vanhuksille. Kaikki yrittää ottaa toisiltaan ja jokainen kuvittelee päätyneensä voitolle.

Kommentteja moderoi Henri Heikkinen. Häneltä itseltään ilmestyi äskettäin yhdessä Antti Vesalan kanssa koottu kirja Elämää hyvinvointivaltiossa. Nuorten kokoomuslaisten huumorilla höystetty pamfletti soveltaa liberalismin perusteesejä suomalaiseen arkeen.

Kirjan pohjana on Heikkisen Uuden Suomen sivuilla pitämä blogi. Samalle sivustolle bloggaa useampi Adams-saliin kokoontuneista liberaaleista, muun muassa Thomas Taussi, Aleksi Tolvanen ja Saul Schuback.

Viimeksi mainittu tuli tutuksi suuremmalle yleisölle vajaa vuosi sitten, kun hän kirjoitti Facebookissa lapsilisien tukevan ”heikomman aineksen lisääntymistä”. Tapauksen seurauksena Schuback jätti kokoomusnuorten varapuheenjohtajan tehtävät.

Sosiaalisessa mediassa nuorille liberaaleille on naureskeltu kutsumalla heitä björniläisiksi.

Henri Heikkistä se ei naurata. Ehkä hän on kuullut termin liian monta kertaa.

”On lapsellista, että kehitetään tällainen olkinukke Björn Wahlroosia fanittavasta, Ayan Randia ihailevasta kaverista, ja nimitetään sitä björniläiseksi. Ei mekään tehdä samaa vastapuolesta. Se on keskustelun tasolla vähän samaa, kun perussuomalaiset puhuu mokuttajista (monikulttuurisuuden kannattajista).”

Heikkinen toivoo ideologioita takaisin suomalaiseen politiikkaan, eikä vain oikealta.

”Olisi hienoa, jos politiikassa olisi oikeasti ideologisesti liberaaleja ja oikeasti ideologisesti vasemmistolaisia kantoja. Nykyinen tilanne on se, että on vain eri värisiä demareita.”

*

Ehkä nuoret kansantajuiset liberaalit voisi nimet ”enbuskelaiseksi koulukunnaksi”, mediapersoona Tuomas Enbusken mukaan.

Enbusken Twitter-päivitykset ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kolumnit tekevät klassisesta liberalismista helppotajuista: Kukin tehköön miten parhaaksi näkee, kunhan ei loukkaa muiden vapauksia. Tuloerojen kasvu ei ole väärin vaan oikein, koska varallisuuden kasvusta hyötyvät kaikki.

Televisio- ja radio-ohjelmistaan tutulla Enbuskella on Twitterissä 46 000 seuraajaa. Suomalaisista poliitikoista siihen pääsee ani harva.

Uudet ajatukset leviävät Enbusken mukaan usein samalla tavalla. Aluksi niitä paheksutaan tai niille nauretaan. Sitten ne alkavat hiljalleen levitä. Lopuksi niistä tulee hyväksyttyjä.

”Ihmisillä on valmiiksi omia ajatuksia, ja ne purkautuvat, kun niistä päästään jupisemaan yhdessä. Tapahtuu sama ilmiö kuin maahanmuuttokritiikissä. Liberaaleja alkaa tulla kaapista ulos. Itse tulin tietysti aikaisemmin kuin muut, koska olen aallonharjalla.”

Vielä teininä Enbuske oli vasemmistolainen. Hän muistelee ruksanneensa vaalikoneeseen omana mielipiteenään vaihtoehdon, jonka tiesi olevan oikeanlainen.

”Sitten rupesin miettimään, että enhän mä oikeasti ajattele noin, vaan vastasin jonkun ohjekirjan mukaan. Liberalismissa ei ole mitään katekismusta, että näin nämä ajatukset ovat kosher”, Enbuske sanoo.

”Valtio ei ratkaise kaikkia ongelmia, vaikka niin omalle sukupolvelleni on opetettu. Toisaalta on naiivia uskoa, että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta musta se on paljon söpömpää.”

*

Kun kamarakännykät yleistyivät, ensin niitä käytettiin ihan samalla tavalla kuin pokkareita: napsittiin kuvia ystävistä ja kiinnostavista paikoista. Sitten tapahtui käänne: linssi suunnattiin itseä kohti.

Nyt sama on tapahtunut suomalaisten asenteissa.  Siinä missä oli ennen me, on nyt minä. Tai peräti minä-minä.

Tutkimusjohtaja Tiitta Vaulos TNS Gallupista puhuu jälkimmäisestä kertoessaan, kuinka aiemmin joukossa viihtyvät suomalaiset ovat alkaneet tuntea äkillistä halua erottautua muista. Muutos näkyy erityisen hyvin arjen kulutuskäyttäytymisessä. Halutaan esimerkiksi yksilöllisempiä tuotteita ja palveluita.

Usein minä-minä sekoitetaan itsekkyyteen, vaikka kyse on enemmän siitä, että asiat hahmotetaan aiempaa useammin yksilön näkökulmasta tai kokemuksesta käsin.

”Se voi olla joissain tilanteissa itsekkyyttä. Toisaalta on vahva ajatus siitä, että minä haluan jättää jälkeni maailmaan. Esimerkiksi nuoret ovat hyvinkin valveutuneita, kyse ei ole vain omaan napaan tuijottamisesta”, Vaulos kertoo.

Aina jäljen ei tarvitse olla iso. Kyse voi olla vaikka tasa-arvoista avioliittolakia puoltavan kansalaisaloitteen allekirjoittamisesta.

Yhteisöllisyys on keskeinen arvo, kunhan yhteisön voi valita itse.

Vaulos sanoo muutoksen näkyvän kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisen voimakkaasti nuorissa, alle 30-vuotiaissa. Siksi sitä on mahdollista tarkastella myös sukupolvinäkökulmasta.

Kansainvälisesti minä-minän kasvu on yhdistetty y-sukupolveen, joita on kutsuttu myös milleniaaleiksi tai diginatiiveiksi. 80-luvulla syntyneet ovat aiempaa vaativampia ja itsetietoisempia esimerkiksi työmarkkinoilla.

Toukokuussa Time-lehden kansijuttu vei teeman vielä yhtä pronominia pidemmälle. Se nimesi nuoret aikuiset Minä-minä-minä-sukupolveksi.

*

Suomalaisia oikeistoliberaaleja on jo ehditty nimitellä nykyajan taistolaisiksi, mutta ainakin vielä ryhmä on niin pieni, ettei sukupolviliikkeen määritelmä täyty edes hyvällä – tai pahalla – tahdolla.

Yksilölliset arvot näkyvät kuitenkin myös sellaisten ihmisten ajattelussa, jotka eivät määrittele itseään poliittiseksi tai tunnustavat ihan toista väriä. Jähmeät rakennelmat, järjestelmäkeskeisyys, välikädet ja lukitut valinnat ovat pahasta; itsensä toteuttaminen ja omat valinnat taas myönteisiä asioita.

Politiikassa minä-minä-sukupolvea paheksutaan. Liike-elämässä he ovat juhlittuja startup-yrittäjiä.

Yritysten tarinat eivät ole tavanneet juuri herättäneet intohimoja, ellei kohteena ole Nokian tai Marimekon kaltainen ikoni. Siksi tuntuu erikoiselta, että niitä esittelevä Taivas+Helvetti  on keikkunut kuukausia myydyimpien tietokirjojen listalla. Mutta siinä yritystarinat kerrotaankin yksilöiden kasvutarinoina.

Kirjalla on päämäärä: yrittäjyyden levittäminen. Sen kirjoittajat Mika Mäkeläinen ja Terho Puustinen lupaavat lahjoittaa jokaista myytyä kirjaa kohden yhden kirjan valmistuvalle nuorelle.

Mäkeläinen on hieman alle nelikymppinen monessa mukana ollut yrittäjä, joka tunnetaan liike-elämän edustajille järjestämistään itsenäisyyspäivän juhlista. Niissä on nostettu aina esiin myös sotaveteraanien ja lottien jättämää perintöä.

Mäkeläisen mukaan nyt on käynnissä taistelu taloudellisesta itsenäisyydestä. Siksi työ ja yrittäminen ovat niin tärkeitä.

”Jos minun sukupolveni ei pysty luomaan nuorille työtä ja parempaa uskoa tulevaisuuteen, me olemme epäonnistuneet tärkeimmässä tehtävässämme, eli siinä, että me jätetään yhteiskunta henkisesti vahvempana ja taloudellisesti vauraampana seuraaville sukupolville.”

Yrittäjyydessä yhdistyy uusien työpaikkojen luominen sekä oman itsen toteuttaminen. Se, jos mikä on oikeistolaisesti oikein.

Mäkeläinen ei kuitenkaan halua yhdistää yrittäjyyttä minkään aatesuunnan levittämiseen.

On yrittäjissä aitoja liberalistejakin. Taneli Tikka on Mäkeläisen tapaan sarjayrittäjä, muun muassa IRC-Gallerian entinen toimitusjohtaja. Tikalla on ennakkoluulottomia ajatuksia. Hänestä esimerkiksi Tampereesta voisi tehdä vapaakaupungin. Perinteitä on: 1900-luvun alkuun asti Tampereella oli tullivapauksia, jotka edistivät kaupungin teollisuutta.

Suurin osa Aalto-yliopiston nuorista yrittäjistä ei ole kuitenkaan Tikan mukaan poliittisesti motivoituneita.

”Jos kysyy startup-huppariporukalta, niin eihän heitä nämä asiat kiinnosta. Heidän ylin toiveensa on se, että heidän annettaisiin rauhassa tehdä niitä omia juttujaan, mikä on tietysti liberaalista näkökulmasta juuri se, mitä pitäisikin tehdä.”

*

Susanna Koski vastaa puhelimeen. Kokoomusnuorten puheenjohtajan haastattelu onnistuukin!

Koski on jännittynyt ja varovainen. Ennen kuin haastattelu pääsee kunnolla käyntiin, hän on ehtinyt jo lukea ääneen otteita kokoomusnuorten vuoden 2010 periaateohjelmasta.

Kokoomuksen nuorten liitto on erilaisten oikeistolaisten aatevirtausten yhdistelmä, Koski luennoi. Liberaalisuuden lisäksi kyse on myös konservatismissa, mikä näkyy esimerkiksi isänmaallisuutena.

Kokoomusnuoret haluavat poistaa kilpailurajoitteita esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista.

”Libera teki tästä hyvän tutkimuksen The Equality Delemma, missä pohdittiin sitä, miten julkinen sektori on monipolisoinut monet naisvaltaiset alat, mikä vähentää esimerkiksi naisyrittäjyyttä. Usein fiksut ratkaisut vaikkapa hyvinvointipalveluiden järjestämisessä torpataan väittämällä, että niillä halutaan ajaa hyvinvointivaltio alas”, Koski sanoo.

Kokoomusnuorten tavoiteohjelman ympärillä käytyä keskustelua Koski ei pidä kaikilta osin korrektina. Natsikortit ja fasismiväitteet tuntuvat vierailta, perustuuhan järjestön arvomaailma aivan muuhun kuin totalitarismiin.

Susanna Kosken on nähty olevan paras esimerkki julkisuudessa paistattelevasta minä-minä-nuoresta. Toisaalta hän on ollut julkisuudessa velvollisuudentunnosta, puolustamassa näkemyksiä, joita ei ole itse ollut laatimassa.

Kokoomusnuorten tavoiteohjelmasta löytyy yksi kattava teema: yksilönvapaudet. Koski itse kiinnostui kokoomuksesta 14-vuotiaana juuri niiden kautta.

”Silloin aloin pohtia, miten sellaisesta tuppukylästä kuin Laihia pääsee maailmalle. Tulin silloin sellaiseen tulokseen, että omilla valinnoilla täytyy olla elämässä jokin merkitys.”

Koski sanoo tähtäävänsä siihen, että Arkadianmäen ovet avautuvat keväällä 2015. Aiemmin hän on vihjannut olevansa kiinnostunut eurovaaleista. Koski haluaa jättää jälkensä maailmaan – niin kuin moni muukin juuri nyt.

Mutta miten Koski arvelee, onko käyty keskustelu edistänyt vai hankaloittanut hänen omia tavoitteitaan?

”Minulla itselläni on jotenkin tehdasasetuksena positiivinen asenne. Kaikesta voi oppia ja kaikki on käännettävissä parhain päin. En mä ole tätä mitenkään raskaasti ottanut.”

Ilmestynyt Suomen Kuvalehdessä 39/2013.