Välimeren rypäleitä, kunnianhimoisia viinintekijöitä, artesaanituottajia ja uusia viinialueita. Australia etsii nyt uusia teitä viininystävien sydämiin.

Kun amerikkalainen Dudley Brown muutti 12 vuotta sitten Kaliforniasta Australiaan, hänellä oli takana pitkä it-ura. Brown laati noin kymmenen asian listan, mitä uuden elämän tulisi pitää sisällään. Australialla oli tarjota ne kaikki.

”Eikä viinitilan perustaakseen tarvitse olla satumaisen rikas, toisin kuin Napa Valleyssä”, Brown kertoo kotipihallaan järjestämillään illallisilla.

Alkumaljaksi on nostettu pét-natia. Kuohujuoma on valmistettu pullottamalla keskeneräistä viiniä ja antamalla sen käydä loppuun pullossa. Valmistustavasta kertoo myös viinityylin nimi, kokonaisuudessaan pétillant naturel eli suomennettuna ”luonnollisesti kupliva”.

Alkujaan Loiren laaksosta kotoisin oleva viinityyli on juuri nyt nousussa. Bon Appétit -lehti luonnehti kesäkuussa sitä samppanjan cooliksi pikkusiskoksi. Vogue julisti marraskuussa sen olevan tavisihmisille tuntematon viinintekijöiden suosikki, jonka valmistaminen vaatii uskallusta ja osaamista. Lopputuloksesta kun ei voi olla koskaan varma.

Brownin pét-nat on saanut kehuja, ja syystä: lievästi makea, terhakkaasti kupliva viini on mainio aperitiivi.

”Tämä ei ole meille kaupallinen tuote, vaan hauska juttu, jota teemme. Hypimme rypäleiden päällä, pressaamme mehut ja pullotamme sen tuoreeltaan”, Brown kertoo.
Viinin lisäksi Brown löysi Australiasta myös vaimonsa Irina Santiago-Brownin. Vastikään Australian Women in Wine -yhdistys palkitsi Santiago-Brownin vuoden viinintekijän tittelillä.

Pariskunta on asettunut Adelaiden kupeessa sijaitsevalle McLaren Valen viinialueelle Etelä-Australiaan. Inkwellin 30 hehtaarin tilalla viljellään kestävän kehityksen periaatteiden mukaan Shiraz’ta, Grenachea, Mourvèdrea, Primitivoa, Cabernet Sauvignonia ja Viognieria. Osa rypäleistä myydään eteenpäin. Tuotanto on pientä: parituhatta 12-pullon laatikkoa vuodessa.

”Voisimme mahdollisesti joskus tulevaisuudessa tehdä 5 000 laatikkoa, mutta se saa riittää. Haluan olla viinintekijä, en kirjanpitäjä.”

Tunnelma on välitön. Pariskunta on huomaavaisesti pannut yhden työntekijän vahtimaan, ettei illan pimetessä kukaan vieraista tipahda uima-altaaseen, kuten kerran tapahtui naapuritilan Bosworthin Oscar-koiralle.

”Oscar on maailman ihanin ja kaunein olento, mutta tyhmä kuin saapas. Se vajosi pohjaan kuin kivi, eikä edes yrittänyt päästä takaisin pinnalle. Meidän piti pelastaa se altaasta sukeltamalla.”

*

Aurinko ja rento elämäntyyli tulevat useimmille ensimmäisenä mieleen Australiasta. Viinimaa tahtoo tarjota myös muuta: autenttisuutta, ekologisuutta ja lajikkeiden moninaisuutta. Vaikka hedelmäinen ja usein tuhti Shiraz on edelleen maan viljellyin lajike, rypäleiden kirjo on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut nopeasti.

Valtaosa maan viinituotannosta tapahtuu Kaakkois-Australian osavaltioissa (South Australia, New South Wales, Queensland, Victoria ja Tasmanian saari). Jos etiketissä lukee South-Eastern Australia, viiniin on käytetty useamman kuin yhden osavaltion rypäleitä. Lisäksi viinejä viljellään mantereen vastakkaisella puolella Länsi-Australiassa.
Viinialueet kattavat vain kahdeksasosan jättikokoisen saarivaltion pinta-alasta. Niitä on silti melkoinen määrä: 65. Eikä sekään tunnu riittävän kuvaamaan Australian monimuotoisuutta.

Fox Creekin viinintekijä Scott Zrna näyttää maantiedon opettajalta esitellessään kartan edessä McLaren Valen epävirallisia ala-alueita, joita on 67 neliökilometrin alueella peräti 19. Luokittelu kuulostaa maaniselta: eihän nyt kuitenkaan Italiassa olla! Zrnan mukaan ala-alueet kuitenkin poikkeavat dramaattisesti toisistaan. Pintamaa on kaikkialla ohutta, kuin hilsettä, mikä näkyy myös luonnossa savannin väreinä ja kitukasvuisina puina. Mutta muutaman metrin syvyydestä alkavaa pohjamaaperää on yli 40:ää eri tyyppiä iältään 15 000 vuodesta 550 miljoonaan vuoteen.

Zrna tarjoaa maistiaisia eri ala-alueiden Grenache-viinistä. Skaala ulottuu Pinot Noirin mieleen tuovasta keveydestä runsaaseen hedelmällisyyteen ja kypsään tanniinisuuteen. On miltei sääli, että eri maaperien tuottamat viinit lopuksi blendataan yhteen. Toisaalta Zrna on silminnähden ylpeä lopputuloksen kompleksisuudesta.

Australian viinilait mahdollistavat, että sekoitteita voi myydä tiettyyn rajaan asti lajikeviineinä. Jos viinissä on käytetty kahta tai kolmea rypälettä, etikettiin tarvitsee merkitä vain ne, joiden osuus ylittää 20 prosenttia. Usein australialaisissa shiraz-viineissä onkin mukana cabernet sauvignonia tuomassa tanniineja ja joskus myös aromikkuutta lisäävää cabernet francia.

Fox Creekin valikoimassa on toki myös täysiverisiä blendejä, edellä mainitun perinteisen sekoitteen lisäksi talo valmistaa myös ”etelärhônelaista” Grenache-Shiraz-Mourvèdrea eli GSM:ää. Sekoitteiden markkinointi ei ole helppoa. Uuden maailman viinit mielletään maailmalla yhä lajikeviineiksi, eikä tilanne ole kotimarkkinoilla sen parempi.

”Australiassa on kunnioituksen puutetta sekoituksia kohtaan. Onneksi uusi 30 plus -sukupolvi on avoimempi sekoituksille”, Zrna pohtii.

*

Australialaiset tuottajat korostavat mielellään viiniensä ekologisuutta. McLaren Valen ennustettavat sääolosuhteet ja pienet sademäärät ovat mahdollistaneet alueen nousemisen luomun ja kestävän kehityksen ykköseksi Australiassa. Jo vajaat puolet alueen kasteluvedestä on kierrätettyä.

Asennemuutos ympäristön suhteen on kuitenkin melko tuore. Monet Kaakkois-Australian kylät on aikanaan perustettu uudisraivaajahengessä sinne tänne etäälle kaikesta – myös jätehuollosta. Jopa suurissa kaupungeissa suhtauduttiin pitkään välinpitämättömästi viemärivesien puhdistukseen. Gemtree-viinitilan omistaja, viinintekijä Mike Brown kiittää ympäristöherätyksestä Sydneyn surffareita, jotka nostivat 1990-luvulla metelin meriveden laadusta.

”Meillä oli sama tilanne Adelaidessa 15 vuotta sitten. Saasteet edistivät levän muodostumista, ja meren eläimistö kärsi. Nyt hallinto on sitoutunut saamaan asiat kuntoon.”

Kun Mike ja Melissa Brown ottivat hoitaakseen Melissan vanhempien viinitilan vuosituhannen vaihteessa, he sitoutuivat ympäristön kunnostamiseen. Tila muutettiin biodynaamiseksi ja sen maille perustettiin kymmenen hehtaarin luontopolku, jonka tieltä raivattiin pois autonraatoja ja hylättyjä jääkaappeja.

Pohjoismaiset kuluttajat ovat jo ostaneet ajatuksen luomuviineistä, mutta esimerkiksi Isossa-Britanniassa aussiviinejä myydään edelleen hinta edellä.

”Vielä asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan luomusta ekstraa, mutta siitä voi olla markkinointihyötyä.”

Hyvää hinta-laatusuhdetta tarkoittava value-sana saa muuten leppoisan Brownin hiiltymään.

”En haluaisi käyttää sitä lainkaan. Laadun pitää olla mukiinmenevän sijaan fantastista. En halua tuottaa bulkkishiraz’ta kuuden dollarin hintakategoriaan.”

*

Suurten etäisyyksien Australiassa matkoja ei mitata kilometreissä vaan tunneissa. Riverinan viinialue sijaitsee keskellä New South Walesia. Alueen keskuksesta Griffithistä on kymmenen tunnin ajomatka Adelaideen. Jos päättää ajaa lännen sijasta itään, Sydney tulee vastaan kahdeksan tunnin kuluttua. Lähin metropoli Melbourne on sekin runsaan viiden tunnin päässä etelässä.

Griffith ei ollut juuri tienristeystä kummempi, kun John James McWilliam saapui tänne 1913 vanhimman poikansa ja 50 000 köynnösverson kanssa ja aloitti viljelyn Riverinassa. J. J. McWilliamin sukujuuret olivat Pohjois-Irlannissa. 1850-luvun kultakuume oli houkutellut hänen isänsä Samuel Williamin Australiaan, jossa tämä oli aloittanut 1870-luvulla viininviljelyn New South Walesin Corowassa.

Nyt kuusi viimeistä J. J:n istuttamaa Doradillo-köynnöstä sijaitsevat kunniapaikalla McWilliam’s Winen tilalla Griffithissä. Niitä ympäröivät valtavat tankit, jotka kelpaisivat hyvin Bond-elokuvan kulisseiksi.

Köynnökset menestyivät erinomaisesti Riverinassa – kenties jopa liian hyvin. Ylituotanto ja osin siitä johtuva bulkkimaine ovat syöneet viinialueen mainetta.
Riverinan, kuten koko Australian viiniteollisuuden, kulta-aikaa oli 1990-luku. Menestyksellä oli monta tekijää: Australian dollarin edullinen kurssi, viininystävien katseen kääntyminen kohti uutta maailmaa sekä viinikirvan aiheuttamat tuhot Kaliforniassa. Teknisesti hyvin tehdyt, runsaan hedelmäiset ja usein varsin tammitetut australialaiset viinit olivat ajan hermolla.

Vuosituhanteen vaihteessa aussiviinien kysyntä kääntyi laskuun, ja vaikka se on sittemmin noussut, eivät alueen viljelijät ole tyytyväisiä rypäleestä saamaansa hintaan. Moni on siirtynyt viljelemään appelsiineja tai riisiä.

McWilliam’s on menestynyt hyvin. Laatua ja perinteitä korostava yritys on Australian suurin perheomisteinen viinintuottaja. Taloa johtaa nyt kuudes sukupolvi.
Jättimäisen viinitynnyrin muotoon rakennetussa kellarissa vieraalla maistatetaan vermentinoa, tourgiaa, durifia sekä alueen ylpeyttä: jalohomeista sémillonia.
Illan päätteeksi kellarista kaivetaan vuoden 1968 cabernet sauvignon. Viini on ikääntynyt, mutta edelleen moitteettomassa kunnossa.

Riverina on viime vuosina pyrkinyt korostamaan italialaista perintöään. Liki joka toisen asukkaan juuret juontavat jotain kautta saapasmaahan. Vaikutukset näkyvät sekä ruokakulttuurissa että viineissä.

Kenties pisimmälle italialaisten vaikutteiden korostaminen on viety hieman Riverinaa etelämmässä, King Valleyn viinialueella Victoriassa, jonka rypäleitä käytettiin pitkään tuomaan Riverinan viineihin eloa ja ryhtiä. Parikymmentä vuotta sitten King Valleyn viljelijät alkoivat sanoa sopimuksiaan irti. Alue ryhtyi etsimään uutta identiteettiä ja löysi sen Italiasta. Markkinointilause on häpeilemätön: King Valley – The Italian Spirit.

Jo tämän voisi kuvitella olevan monelle liikaa. Mutta sen lisäksi King Valley on myös ominut itselleen erään suositun italialaisen kuohujuoman.

*

Tietokilpailukysymys: Mitkä ovat kolme maailman suurinta prosecco-tuottajaa? No, Italia on tietenkin ykkönen. Kakkosena tulee Brasilia, ja kolmosena Australia. Ja kyllä, kyse on nimenomaan proseccosta – ei glerasta – vaikka italialaiset nimesivät rypäleen uusiksi saadakseen proseccolleen alkuperäsuojan.

Asiaa on käsitelty muutamaan otteeseen australialaisissa oikeusasteissa. Proseccoa on kuitenkin kasvatettu Australiassa pienimuotoisesti jo 1970-luvulta saakka. Tuolta ajalta olevissa dokumenteissa myös italialaiset kutsuvat lajiketta proseccoksi – tietenkin, sillä glera-nimi keksittiin vasta 2009.

King Valleyn viinintekijöiden järjestämän tastingin perusteella australialainen prosecco on tyylikäs, makeudeltaan kohtuullinen seurustelujuoma tai aperitiivi. Kuplat syntyvät italialaisen esikuvan tapaan charmant-menetelmällä. Erotuksena italialaiseen proseccoon juoma on suljettu kruunukorkilla.

Otto Dal Zotto on yksi proseccoon hurahtaneista viinintekijöistä – ja hänellä on vielä italialaiset sukujuuret. Eikö hän koe vastakkainasettelua kiusallisena?
”En tietenkään! Mehän teemme italialaisille viinitaloille loistavaa markkinointia”, Dal Zotto vastaa.

Siinä saattaa olla totuuden siemen. Australialainen prosecco ei ainakaan kilpaile hinnalla suosituimpien italialaisten proseccojen kanssa, vaan asettuu hieman kalliimpaan noin 30 aussidollarin eli 20 euron kategoriaan.

King Valleyssä suhtaudutaan kunnianhimoisesti myös muihin italialaisiin lajikkeisiin. Siitä esimerkkinä on alueen Sangiovese-projekti: Neljää eri Sangiovese-kloonia kasvatetaan yhteensä 22 eri tarhassa. Jokaisesta tuotetaan oma viini. Tavoitteena on löytää kullekin palstalle juuri sopiva klooni.

Alueella on myös kaksi nebbiolo-tyyliä. Perinteisen, runsaamman nebbiolon rinnalle tuottajat ovat kehittäneen kevyemmän, nuorena juotavan vaihtoehdon. Viineissä on King Valleyn terroirin tuottama erikoisuus: häivähdys eukalyptysta.

”Alueen puut ovat runsaslehtisiä, ja jo yksittäinen rypäleiden joukkoon eksynyt lehti riittää tuomaan aromin”, Chrismontin viinintekijä Warren Proft kertoo. ”Toki pyrimme olemaan mahdollisimman tarkkoja. Itse luulen, että aromi tulee ilman kautta.”

Proft konsultoi 1990-luvulla eurooppalaisia viinitaloja laatuviinien tekemisestä, vaikka oli tuolloin itse vielä viinintekijänä keltanokka.

”Tuolloin ajateltiin, että meillä australialaisilla oli tietoa, kuinka tehdä puhtaita, moderneja viinejä. Nyt vaikutteiden suunta on kääntynyt. Tunnemme, että viininteon sydän ja sielu ovat Euroopassa, ja siksi ammennamme vaikutteita sieltä.”

*

Jos italialaiset vaikutteet jyräävät Kaakkois-Australiassa, niin Länsi-Australiassa vannotaan yhä ranskalaisten lajikkeiden nimeen. Margaret River on monelle viininystävälle australialaisten laatuviinien synonyymi – eikä suotta. Vaikka alueella kasvaa vain kolme prosenttia Australian rypäleistä, se tuottaa 20 prosenttia maan kaikista super premium -viineistä.

Ilmastoltaan Margaret River on lähellä Bordeaux’ta ja vertailukohta tuntuu osuvalta myös laajemmin. Alueen nimekkäimmät viinitalot Leeuwin, Voyager, Cape Mentelle ja Vasse Felix henkivät vaurautta, arvokkuutta ja ylpeyttä omasta perinteestä.

Viiniturismin näkökulmasta Margaret Riverin etu – ja samalla kirous – on etäinen sijainti. Esimerkiksi Victorian viinialueet voivat hyödyntää Melbournen vetovoimaa. Elävä, 4,5 miljoonan asukkaan metropoli antaa mahdollisuuden kaupunkiloman ja viinitilamatkailun yhdistämiseen.

Länsi-Australiassa ei vastaavaa ole. Toisaalta viinitilat ovat jo itsessään nähtävyyksiä. Ehkäpä Margaret Riveriä voi siksi pitää pyhiinvaelluskohteena, sopivana paikkana retriitille, joka keskittyy viinin ja ruoan ympärille.

Margaret Riverin lippulaivalajikkeita ovat Cabernet Sauvingnon ja Chardonnay – mikä on osin syössyt jalustaltaan alueelle aiemmin leimallisen Sauvingon Blanc – Sémillon -sekoitteen.

Toisin kuin Bordeaux’ssa tietoa viinitekemisestä vaihdetaan avoimesti talojen kesken. Yhteisissä tasting-tilaisuuksissa viinintekijät kommentoivat vapautuneesti sekä omia että kollegoidensa tekemiä ratkaisuja.

Viinintekijöiden kanssa uskaltaa avata keskustelun myös usein hieman kiusalliseksi koetusta aiheesta: happojen lisäämisestä viinin.

Nimittäin myös Margaret Riverissä joudutaan lisäämään viineihin happoa, vaikka se lukeutuukin Australian viileimpiin alueisiin. Erityisesti punaiset lajikkeet kaipaavat ihmiskäden apua. Haastavimpia lajikkeita ovat Cabernet Sauvignon, Tempranillo ja Shiraz.

Vasse Felixin pääviinintekijä Virginia Willcock ei hätkähdä aihetta: lisätty happo on samaa mitä rypäleissä on jo valmiiksi.

”Mitä laadukkaampi rypäle, sitä enemmän se kestää hapon lisäämistä. Lisäämme happoa niin paljon kuin on välttämätöntä ja niin vähän kuin mahdollista.”

Vaikka Margaret Riverin viinit nousivat maailmanmaineeseen 90-luvulla, Willcock ei piittaa aikakaudesta.

”Se oli noloa aikaa Margaret Riverin viinintekijöille. Omaksuimme sekä chardonnay’ssa että cabernet sauvignonissa saman mitä suurempaa, sen parempi -ajattelutavan, mikä oli virhe.”

Käännös tapahtui 2000-luvun alussa ja nyt aivan viime aikoina heiluriliike on kääntymässä takaisin kohti hieman runsaampia viinejä. Chardonnayn kohdalla malolaktinen käyminen ei ole enää kirosana, ja tammea käytetään rohkeammin.

Usein arvoviinien kohdalla suurimman huomion saavat vintaget ja niiden vaihtelut. Willcock haluaa korostaa palstan merkitystä. Hän tekee sekoitukset vasta valmiista palstaviineistä.

”Kun viini on jäljiteltävissä palstalle, ymmärrän sitä paremmin.”
Viinintekijän oma suosikkilajike on Cabernet Sauvignon, se kun on hänen mukaansa tanniinin täydellinen ilmentymä.

”Uskon sydämestäni, että Margaret River tulee olemaan iso Cabernet Sauvignon -alue – vie se sitten 5 vuotta, 20 vuotta tai sata vuotta.”

Artikkeli on julkaistu Viini-lehdessä maaliskuussa 2016 (Viini 2/2016). www.viinilehti.fi