”Pitäisikö vähän kävellä alkuun”, Aki Riihilahti kysyy Pirkkolan liikuntapuiston lenkkipolulla.
Helsingin Jalkapalloklubin toimitusjohtaja on sonnustautunut joukkueensa tummansinisiin verkkareihin. Vielä pari vuotta sitten se oli hänen työasunsa.
Riihilahti, lempinimeltään Ägä, päätti peliuransa HJK:n riveissä 2011 Suomen mestaruuteen.
Puolustava keskikenttämies pelasi ammattilaisena Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Englannissa ja Saksassa. Hän kuului Suomen maajoukkueen kultaiseen sukupolveen, yhdessä Jari Litmasen ja Sami Hyypiän kanssa.
Riihilahti ei juuri korosta saavutuksiaan, paitsi yhtä. Vuonna 2005 jalkapallolehti FourFourTwo listasi hänet maailman 28. hulluimmaksi jalkapalloihimiseksi.
Perusteluissa lehti siteerasi Riihilahden blogitekstiä Armenia-maaottelusta: ”Joku yritti tunkea peukalonsa takapuoleeni viime viikolla. Seisoin muurin vieressä ja yritin peittää maalivahdin näkökentän, kun kimppuuni käytiin takaa. Onneksi pelihousuni torjuivat sormen.”
Riihilahti pelasi viisi kautta lontoolaisseura Crystal Palacessa. Valioliigakaudella 2004–2005 hän teki maalin Arsenalin verkkoon. Suuremmalle yleisölle hän tuli tutuksi The Timesin jalkapallokolumnistina.
Riihilahden omintakeiset havainnot ja kielikuvat upposivat britteihin. Se oli tietoinen temppu, vaikka ei hän miksikään jalkapallon Boratiksi pyrkinytkään.
Aki Riihilahti osaa olla asiallinen. Hän on ammentanut johtajaoppinsa Liverpoolin yliopistosta ja Harvard Business Schoolista. Joulukuussa työnsä aloittanut HJK:n toimitusjohtaja puhuu luontevasti strategiakartoista, balance scorecardeista, ROCE:sta ja sen sellaisesta.
Hän haluaa liike-elämän ajattelua urheilujohtamiseen. Viime kuukausina oma urheiluharrastus on jäänyt turhan vähiin, Riihilahti myöntää.
Peliuransa aikaan hän pyrki tapaamaan ystäviään lenkkipolulla, usein tuloksetta. Esimerkiksi Alexander Stubb kieltäytyi säännöllisesti. Pari vuotta sitten Stubb otti vahingon korkojen kera takaisin: hän ilmoitti Riihilahden Frankfurtin Ironman-kisaan.
”Se on 3,8 kilometriä uintia avovedessä. Olinko mä koskaan tehnyt sitä? En. 180 kilometriä pyöräilyä, olinko mä koskaan tehnyt sitä? En. Ja päälle maraton. Olinko koskaan tehnyt sitä? En.”
Stubb selvitti urakan 10 tunnissa, Riihilahdella meni 13. Viimeiset 20 kilometriä tuottivat tuskaa: kaikki mitä kropassa oli, tuli ulos. Mutta hän selvisi maaliin.
Tarinan kerrottuaan Riihilahti haluaa vaihtaa kävelyn juoksuksi.
”Mennäänkö vaikka ihan pienellä hölkällä…”
Pirkkolan kumpuilevat maastot ovat tuttuja Aki Riihilahdelle. Hän asui lapsuutensa rintamamiestalossa kivenheiton päässä urheilupuistosta.
”Onhan tämä huikea alue. Täällä oli paljon lapsia ja ympärillä puistot ja urheilukentät, joilla saattoi harrastaa mitä vain. Me pelattiin broidini [televisiotoimittaja Riku Riihilahti] kanssa Kiffenissä käsistä, Kiri-60:ssä korista, pingistä jossain pöytätennisklubissa ja juostiin Viipurin urheilijoissa.”
Jalkapallo tuntui silti omimmalta. Kun perhe ei onnistunut perustamaan alueelle omaa seuraa, pojat liittyivät Kannelmäen HJK:hon. Urheiluharrastus johtui osin ympäristöstä, osin perhetaustasta: Iira-äiti oli maajoukkuesuunnistaja.
Aktiiviuransa jälkeen Iira Riihilahti työskenteli liikunnanopettajana ja erityisopettajana tarkkailuluokalla. Viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut HJK:n henkisenä valmentajana.
Äidin ei tarvinnut opettaa pojalleen voitontahtoa. Aki Riihilahdella on ollut lapsesta saakka vahva kilpailuvietti.
Lenkkiä edeltävänä päivänä HJK:n toimiston väki kävi yhdessä rentoutumassa mikroautoradalla. Riihilahden oli pakko voittaa, niin kuin aina.
”Jos pelaan veljeni seitsemän- ja yhdeksänvuotiaita skidejä vastaan jalkapalloa, en mä heitä tietenkään nuiji, mutta en mä koskaan anna heidän voittaakaan. Silti joka kerta, kun käyn siellä, he haluavat ensimmäisenä pelata futista mua vastaan.”
Lukioikäisenä Riihilahti tajusi, ettei hänestä ikinä tulisi teknisesti loistavaa pelaajaa. Hän päätti valita muutaman asian, joissa voisi kehittyä parhaaksi.
Ne olivat suunnanmuutospeli – kolmen sekunnin hetki siitä kun oma joukkue saa tai menettää pallon – sekä erikoistilanteet. Riihilahden mukaan 70 prosenttia maaleista tulee erikoistilanteista, mutta niitä treenataan vain viisi prosenttia ajasta.
Hän ei enää yrittänytkään pärjätä tekniikkaharjoituksissa, vaan keskittyi omaan rooliinsa. Johdonmukaisuus palkittiin. Vielä A-junioreissa Riihilahti koki pyristelevänsä mukana. Yhtäkkiä jokainen seuraava kausi oli harppaus ylöspäin: Veikkausliiga, maajoukkue, Eurooppa.
Harjoituksissa Riihilahti treenasi aina viisi minuuttia pidempään kuin muut. Juoksuharjoituksissa hän piiskasi esimerkillään joukkuetovereitaan yrittämään enemmän.
Näkymättömiä puurtajia tavataan kutsua työmyyriksi, mutta Riihilahti hallitsi myös myyräntyöt: hän meni peleissä usein hieman liian kovaa tilanteeseen, mutta ei tarpeettoman kovaa.
Hän kertoo nyt lenkkipolulla ylpeänä, ettei saanut pelaajaurallaan kertaakaan punaista korttia.
Pelatessaan Crystal Palacessa Riihilahti juoksi jouluaattona Lontoossa. Se oli yksinäinen kokemus. Kadut olivat tyhjiä, ikkunoista näkyi joulua viettäviä perheitä. Riihilahti sai voimaa ajatuksesta, että lenkki toi hänelle pienen edun tapaninpäivän peliin.
”Minulle pelipäivä oli aina juhlapäivä, koska olin siihen valmis. Samalla tavalla ajattelen nyt. Jos minulla on myyntipresentaatio, haluan tuntea, että olen tehnyt kaikkeni sen eteen. Silloin on kiva mennä esiintymään.”
Riihilahtea voi nykyään seurata parhaiten Twitterissä. Seuraajia on 15,7 tuhatta. @akiriihilahti viestittää ahkerasti ja kertoo esittelytekstissään suunnittelevansa maailman haltuunottoa.
Maaliskuun puolivälissä HJK:n toimitusjohtaja oli puhumassa tradenomiopiskelijoille. Joku kuulijoista oli jakanut Twitteriin esityksessä valkokankaalle heijastetun kuvan. Siinä oli rinnakkain kaksi paidatonta miestä. Vasemmanpuolinen oli David Beckham, mutta kuka oli toinen, huomattavasti tuhdimmassa kunnossa ollut kaveri?
”Se on yksi Jaakko, jonka kanssa mä pelasin joskus Kannelmäessä. Eikä se ollut mitään dissausta häntä kohtaan: hänestä oli coolia päästä samaan diaan David Beckhamin kanssa”, Riihilahti sanoo. Hän kuulostaa hieman hengästyneenä. Hikikarpalot kimmeltävät otsalla.
Kuvan viesti on määrän laki, Riihilahti selittää. Mitä enemmän teet, sitä paremmaksi tulet. Jos haluat sixpackin, on tehtävä riittävä määrä vatsalihaksia. Jos haluat myyntitykiksi, on tehtävä riittävä määrä myyntisoittoja.
Riihilahti haluaisi, että peruskouluissa olisi pakollisena oppiaineena myynti, mieluiten italialaisen käytettyjen autojen kauppiaan vetämänä. Suomalaisilla on paljon enemmän osaamista ja vahvuuksia kuin mitä me itse uskomme.
Ehkä se on vähitellen muuttumassa.
”Luennon jälkeen kolme opiskelijaa tuli sanomaan, että kun kerran kannustin olemaan rohkea, niin he haluaisivat hakea mulle töihin. Siitä jäi hyvä fiilis ja yhden heistä ehkä otankin, ainakin harjoittelijaksi.”
Viime kuukaudet Riihilahti on raatanut lenkkipolun sijaan toimistossa. Hän on tehnyt sekä suuria että pieniä asioita: myllännyt HJK:n organisaation uusiksi ja ajanut vuokrapakulla Ikeaan ostamaan Hongasta hankitulle tähtipuolustajalle Gideon Baahille huonekaluja.
”Usein on turha jäädä miettimään, kenelle jonkun asian hoitaminen kuuluu, kun samassa ajassa sen ehtii tehdä itse. Mitä luulet, kumpi antaa luotettavamman kuvan minusta Gideonille: se, että olen allekirjoitustilaisuudessa puku päällä vai se kun mä kannan hänen kanssaan sänkyä hänen kotiinsa”, Riihilahti kysyy.
Pienet asiat ovat tärkeitä. Tänään Riihilahti on miettinyt paitsi visioita myös sitä, että pukuhuoneen vaatekaappeihin tulee saada pelaajien nimet.
”Mieti, kuinka iso asia se on ykkösjoukkueeseen päässeelle nuorelle pojalle. Ja mieti, kuinka vähän aikaa vie printata se lappu ja laittaa se siihen. Uskon, että kun ihminen kokee itsensä tärkeäksi, hän tekee työnsä paremmin ja saa aikaan enemmän.”
Samanlaisesta tärkeyden ja kuuluvuuden tunteesta on kyse myös Iceheartsissa, jonka hallituksen puheenjohtaja Riihilahti on. Icehearts-toiminnan kautta syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kerätään yhteen pelaamaan jalkapalloa, jääkiekkoa tai salibandyä.
”On palkitsevaa nähdä, kuinka paljon näille lapsille merkitsee, että he kuuluuvat johonkin ja että heillä on valmentajana turvallinen aikuinen ihminen.”
Räntäsateesta vettynyt kivituhka tekee juoksemisesta tahmeaa. Ehkä voisi kävellä loppumatkan? Se sopii Riihilahdelle, vaikka hän tuskin olisi itse sitä ensimmäisenä ehdottanut.
Aki Riihilahti olisi halutessaan voinut luoda pelaamisen jälkeistä uraa myös brittiseuroissa – ja vieläkin voisi. Toimiston pöydällä on tälläkin hetkellä yksi työtarjous saarivaltakunnasta.
Hän kuitenkin valitsi työn kasvattajaseurassaan. Matkalaukkuelämä ei houkuttele. Sitä paitsi pienemmässä organisaatiossa pystyy näkemään oman työnsä jäljen.
HJK:n pääomistaja Olli-Pekka Lyytikäinen kertoo antaneensa Riihilahdelle vapauden johtaa HJK:ta oikeaksi katsomallaan tavalla. Vastineeksi hän odottaa tämän nostavan seuran seuraavalle tasolle.
”Ägä ei ole lahjoiltaan lähelläkään sitä tasoa, mihin hän pelaajana pääsi”, Lyytikäinen sanoo. ”Niillä fyysisillä resursseilla, mitä hänelle on annettu, hän on tehnyt käsittämättömän uran.”
Voisiko sama ihme tapahtua HJK:lle – tai laajemmin koko suomalaiselle jalkapallolle?
Seurajoukkueiden menestyksen mittarina pidetään europeleihin pääsemistä.
Riihilahti itse teki ranskalaista Metziä vastaan ratkaisevan maalin, jolla HJK pääsi Mestarien liigaan 1998. Hän lähti tavoittelemaan epätoivoiselta näyttänyttä korkeaa keskitystä ja onnistui häiritsemään pallontavoittelutilanteissa kahdesti vastustajan puolustajaa.
”Sitten siihen tuli se viimeinen pelaaja, joka liukui pallon mun jalan kautta sisään.Se oli semmoinen Hope for the best, expect nothing -tyyppinen maali.”
Riihilahti ei usko pikavoittoihin. Hänen mukaansa eurokentille on parasta päästä silloin, kun seuran pohjatyö on hyvin tehty. Se tarkoittaa esimerkiksi vahvempaa junioritoimintaa ja kanta-asiakkaiden eli kausikorttilaisten määrän kasvattamista.
Kun toimitusjohtajalta kysyy, mikä on HJK:n tärkein kilpakumppani, vastaus on yllättävä: PlayStation. Hän haluaa saada ihmiset irti kotisohvilta, ei vain katsomaan otteluja paikan päälle, vaan myös liikkumaan. Se näkyy myös kassavirtana: HJK:n suurin tulonlähde on yritysliikunta. Viimeisen viiden vuoden aikana se ja kokouspalvelut ovat tuottaneet seuran kassaan puolitoista miljoonaa euroa.
Varat sijoitetaan jalkapalloon. Maaliskuussa avattiin Pajamäen liikuntapuiston uudet kentät ja kuplahalli. Sellainen on nousemassa myös Töölön Pallokentälle.
Syksyllä Suomen maajoukkue aloittaa EM-karsinnat. Lohkoarvonta tuntui lottovoitolta.
Riihilahti muistuttaa, että maalit tehdään vasta kentällä.
”Kaikki muut lohkon maat ovat varmaan myös ihan fiiliksissä, että niille tulee vastaan Suomi.”
Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 4.4.2014.
Mikko Numminen 